Lounais-Häme

Hyytävää kauhua Manttaalilla

 

Tammelalaiset nuoret ovat tehneet urakalla töitä lauantaisen lasten ja nuorten kauhuseikkailun, Halloweenlinnan eteen.

-Kiireistä on ollut. Joillekin on tullut jopa stressinpoikaista, 9-luokkalainen Katri Engberg naurahtaa samalla, kun testaa illan asua.

Engberg esittää ei ehkä ihan täysin järjissään olevaa rouvaa Manttaalin vinttikerroksessa, hullujenhuoneella.

-Kyse on kauhukertomuksen hahmosta. Tämä on kuin näytelmän tekemistä.

Kauhistuttavan illan suunnittelu aloitettiin jo elokuussa. Nuoret miettivät teemaa, esiintymispaikkaa, hahmoja, pukuja, valaistusta ja kaikkea muuta lähes kokonaan omalla porukalla.

Puvut ja lavastukseen käytetyt tavarat hankittiin suurimmaksi osaksi Intro-työpajan kierrätyskeskuksesta ja Texvexiltä. Nuorilla oli käytettävissään 200 euroa, joten jotain uuttakin saatiin ostettua.

-Roolitus ja käsikirjoituskin on nuorten itse tekemä, Tammelan kunnan nuorisotyöntekijä ja etsivästä nuorisotyöstä vastuussa oleva Linda Österberg kertoo.

Iltaa on ollut tekemässä noin 15 nuorta. Nuorimmat ovat yhdeksänvuotiaita, vanhimmat 15.

-He innostuivat tekemään itse. Nuoret käyttivät luovuuttaan.

Luovuus oli hänen mukaansa tarpeenkin, sillä Manttaalilla riittää tilaa. Tilan käytössä oli omat haasteensa, Österberg tietää.

-Alakouluikäisille järjestetään tekemistä alakerran salissa. Luvassa on leikkejä, tehtäviä ja kilpailuja.

Yläkertaan tehdään Linnamäellä olevan kauhuradan tyyppinen seikkailu isommille. Sinne eivät pienimmät pääse edes vanhempien kanssa.

Kaikkia Halloween-juhla ei miellytä. Muun muassa Forssan Lehden yleisönosastolla moitittiin tapahtuman luonnetta.

Österberg ja Engberg ovat harmissaan moitteista.

-Itse asiassa moni on ollut tyrmistynyt. Nuoret ovat tehneet ison työn, Österberg sanoo.

-Ei tässä ole tarkoitus mollata ketään, Engberg lisää ja sanoo, että he ovat tehneet kauan töitä illan eteen

Hän ei haluaisi, että kaikki työ on tehty turhaan.

-Toivon, että paikalle tulisi paljon väkeä.

Österbergin mukaan koko nuorisotyön idea on lauseessa: älä tee nuorten puolesta, anna nuorten tehdä itse. Ja siihen Tammelassa pyritään.

-On tärkeää, että nuoret voivat järjestää tapahtumia turvallisessa paikassa aikuisten valvonnassa. FL

Halloweenlinna Tammelan Manttaalilla lauantaina klo 18–21.Kahviota pitää MLL:n Tammelan osasto.

 

Marttyyrit ja henget liikkeellä
Halloween pohjautuu maanviljelyskauden lopun sadonkorjuujuhlaan.Kelttien uskomusten mukaan tämän ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen.Suomessa vastaava juhla oli Pyhäinpäivä.Uskottiin, että aattoyönä pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat, olivat joukolla liikkeellä.Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa.Helsingin sotainvalidien naisjaosto toi amerikkalaistyylisen Halloweenin Suomeen vuonna 1950.

Uusimmat