Lounais-Häme

"Ihmiset juoksivat avojaloin ja kauhuissaan", kertoo sillan romahtamisen nähnyt italialaislehdelle

Genova
14.08.2018, 18:33

Ulkomaat

Silminnäkijät ovat kuvailleet Genovan siltaromahduksen näkyä lohduttomaksi.
– Näin ihmisten juoksevan minua kohti avojaloin ja kauhuissaan, romahduksen nähnyt mies kertoo italialaiselle Corriere della Sera -lehdelle.
La Stampalle puhunut silminnäkijä sanoo, että silta romahti noin 20 metrin päähän hänen autostaan. Hänen mukaansa keskipilari romahti ensin, ja sitä seurasivat loput rakenteet.
Ikeaan puolisonsa ja lapsensa kanssa matkalla ollut nainen kertoo La Stampalle reissun reitin muuttuneen, kun tien varrella olevissa valotauluissa ilmoitettiin tien olevan poikki onnettomuuden vuoksi. Perhe oli aluksi luullut, että kyse on tavanomaisesta onnettomuudesta.
– Ymmärsin kauheuden vasta saavuttuani Ikean parkkipaikalle, joka on vain noin puolen kilometrin päässä onnettomuuspaikasta, hän toteaa lehdelle.
La Repubblica -lehden toimittaja Matteo Pucciarelli on läsnä onnettomuuspaikalla. Hän kertoo BBC:lle, että sillan alla on 20-30 autoa ja paikalla on parisataa ihmistä auttamassa pelastustöissä. Ihmisiä on löytynyt myös joesta.
– Näyttää kuin pommi olisi osunut kaupunkiin, Pucciarelli sanoo La Repubblicalle.
Il Secolo XIX -lehden haastattelema paikallinen kertoo kävelevänsä siltaa pitkin lähes päivittäin ja tuntevansa usein sen heiluvan erityisesti raskaiden ajoneuvojen kulkiessa. Hän oli kulkenut siltaa pitkin kotiin vain puoli tuntia ennen kuin se romahti.
– Tänä aamuna minulla oli tunne, että tämä tärinä oli merkityksellisempää kuin tavallisesti.
Uutistoimisto Ansan mukaan silminnäkijät ovat sanoneet salaman osuneen siltaan ennen romahdusta.
Pelastajat ovat kutsuneet tilannetta helvetilliseksi.
Romahtanut Morandi-silta on pituudeltaan yli kilometrin. Italian sisäministerin mukaan onnettomuuden uhriluku on noussut 30:een.

https://www.corriere.it/cronache/18_agosto_14/genova-crolla-ponte-morandi-sull-autostrada-a10-potrebbero-esserci-auto-coinvolte-9e675d1e-9fa9-11e8-9437-bcf7bbd7366b.shtml
http://www.lastampa.it/2018/08/14/italia/genova-crollo-sul-ponte-morandi-MioSGiRI8e0th4TBLAFPHL/pagina.html
https://www.bbc.co.uk/news/live/world-europe-45182675?ns_mchannel=social&ns_source=twitter&ns_campaign=bbc_live&ns_linkname=5b72dffb6a8698066b072af1%26%27They%20are%20finding%20people%20in%20the%20river%27%26&ns_fee=0#post_5b72dffb6a8698066b072af1
https://video.repubblica.it/edizione/genova/genova-crolla-ponte-morandi-pucciarelli-sembra-che-una-bomba-abbia-colpito-la-citta/312404/313038?ref=RHPPTP-BL-I0-C12-P1-S1.12-T1
http://www.ilsecoloxix.it/p/genova/2018/08/14/ADR8G98-liguria_allerta_arancione.shtml
https://www.ansa.it/english/news/general_news/2018/08/14/lighting-hit-genoa-bridge-eye-witnesses_7da0403e-b6c5-48df-b176-5cf69e7ef609.html

STT

Kuvat:

Kaupallinen yhteistyö