Lounais-Häme

Iivari Nurminen johdossa nuorten ohjastajien EM-kilpailussa avauspäivän jälkeen

Nuorten ohjastajien Euroopan mestaruus ratkeaa sunnuntaina Venäjällä.
Forssalainen Iivari Nurminen on kiinni nuorten ohjastajien Euroopan mestaruudessa avauspäivän jälkeen.

Forssalainen Iivari Nurminen on johtopaikalla nuorten ohjastajien EM-kilpailussa avauspäivän jälkeen. Nurminen sijoittui kummassakin lauantaina ajetussa osalähdössä toiseksi.

– Kumpikin ajokkini oli vähän epävarma ja matkalla tuettava. Ensimmäisellä ajokilla pääsin takarivin radalta 10 hyvään paikkaan sisäradalle. Toisella ajokilla pidin ykkösradalta johtopaikan. Mielestäni saimme ihan maksimisijoitukset, Nurminen raportoi Forssan Lehdelle paikan päältä Ufasta Venäjältä.

Lähtöihin osallistuu yhteensä 12 ohjastajaa. Eturivistä lähtee 6 ja takarivistä 6 hevosta. Hevoset olivat osalähdöissä samat ja ensimmäisessä lähdössä viimeiseksi jäänyt ohjastaja sai toiseen lähtöön ajettavakseen ensimmäisen lähdön voittajan. Vastaavasti voittaja ohjasti toisessa osalähdössä ensimmäisen huonoiten sijoittunutta hevosta.

Nuorten ohjastajien Euroopan mestaruus ratkaistaan sunnuntain kahdessa osalähdössä. FL

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic