Lounais-Häme Somero

Ikävä meni, juurien etsintä alkoi – Karjalaisuus muuttuu sukupolvien myötä

Nykysukupolvien kokema karjalaisuus on erilaista kuin evakkojen karjalaisuus. Ikävä kotiseudulle on muuttunut uteliaisuudeksi omia juuria kohtaan. Karjalaseuroissa toivotaan, että yhä useampi nuori osallistuisi yhdistystoimintaan.
Minna Pyykön isä on asunut Muolaassa. Pyykkö osallistui Muolaan pitäjäjuhlaan vanhempiensa tukena. Kuva: Lassi Puhtimäki
Minna Pyykön isä on asunut Muolaassa. Pyykkö osallistui Muolaan pitäjäjuhlaan vanhempiensa tukena. Kuva: Lassi Puhtimäki

– En tiedä paljoakaan Karjalasta, mutta minua kyllä kiinnostaisi kuulla, miten pappa on elänyt, tuumaa 14-vuotias somerolainen Tuula Kyyrä, jonka isoisä on kotoisin Karjalan Muolaasta.

Kyyrä on ainakin toistaiseksi pohtinut hyvin vähän karjalaisuutta. Edes karjalaiset ruokaperinteet eivät tunnu olevan hänelle erityisen tärkeitä, vaikka ne ovat siirtyneet kotiin isän mukana. Kyyrä osallistui sunnuntaina Muolaan pitäjäjuhlaan lähinnä siksi, että hänet pyydettiin sinne soittamaan kanteletta.

– Voi olla, että vanhempana minua alkavat kiinnostaa omat juuret enemmän.

Kyyrä lienee tyypillinen esimerkki kolmannen sukupolven karjalaisesta, joka on identifioitunut pikemminkin synnyinpaikkakunnalleen kuin isovanhempiensa asuttamaan Karjalaan.

Nuorten löyhä suhde Karjalaan näkyy myös Karjalaseuroissa ja -yhdistyksissä. Esimerkiksi Someron Karjalaseura kaipaisi kipeästi lisää nuoria toimintaansa.

– Olemme miettineet pitkään, mitä pitäisi tehdä, että nuoret kiinnostuisivat Karjalasta, kertoo seurassa toimiva Markku Romu.

Romu on itse hyvä esimerkki toisen sukupolven karjalaisesta.

Hänen vanhempansa ja isovanhempansa tulivat evakkoina Somerolle. Romun lapsuudenkodissa karjalaisuus vielä näkyi selvästi, ja hän kokee itse olevansa karjalainen.

Romu uskoo, että karjalaisuus on mahdollista siirtää tuleviinkin sukupolviin, jos kulttuurin annetaan näkyä kodin arjessa. Esimerkiksi karjalaisen ruokakulttuurin vaaliminen on melko yleistä, ja moni ottaa lapset mukaan myös kotiseutumatkoille.

– Itse käyn Karjalassa kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Veri vetää sinne, Romu sanoo.

Myös somerolainen Minna Pyykkö kokee karjalaisuuden osaksi itseään, vaikkei ole koskaan asunut Karjalassa. Hän on oppinut muolaalaiselta isältään esimerkiksi Muolaan murretta.

– Se tuntuu hyvin luontevalta murteelta, vaikka Forssan kieli onkin vahva, Pyykkö sanoo.

Myös hänelle on tärkeää ylläpitää karjalaista ruokaperinnettä ja tehdä matkoja Karjalaan isän kotitalolle.

Pyykkö kuitenkin uskoo, että seuraavissa sukupolvissa karjalaisuuden merkitys hiipuu melkein luonnostaan. Karjalaisuus muuttuu heille yhä etäisemmäksi.

– Toki seuraavatkin sukupolvet saattava aikuisena alkaa etsiä juuriaan. Minäkin heräsin arvostamaan omaa karjalaisuuttani vasta aikuisiällä.

Muolaan pitäjäjuhlassa puhunut Urjalasta kotoisin oleva Eija Järvinen pohti juhlapuheessaan nykyistä ja vanhaa karjalaisuutta.

Hänen mukaansa kokemus karjalaisuudesta muuttuu sukupolvien myötä. Siinä missä evakoiksi lähteneet muistelevat karjalaa nostalgialla ja ikävällä, nykysukupolvi suhtautuu Karjalaan uteliaisuudella ja haluna etsiä omia juuriaan.

Järvisen mukaan nykysukupolven keinoja tavoittaa karjalaisuus ovat perinteiden vaaliminen, matkustaminen Karjalaan, karjalaiseen arvomaailmaan tutustuminen, tarinoiden kuuntelu, vanhojen valokuvien katselu, Karjalaan liittyvissä Facebook-ryhmissä keskustelu sekä karttojen ja paikannimien tutkiskelu.

– Karjalaisen identiteetin vahvistaminen on tärkeää, jotta voisimme vaalia muolaalaista tulevaisuutta, Järvinen sanoi. FL

Uusimmat