Lounais-Häme Tammela

Ilmainen koulukyyti evättiin 50 metrin takia – "Eipä tämä ainakaan kovin ympäristöystävällinen päätös ollut," kirjoittaa tuohtunut äiti

Perheen lapset eivät saa ilmaista koulukuljetusta, vaikka pysäkki on saman kiinteistön alueella. Sivistyslautakunnan salaisesta päätöksestä syntyi pienoinen meteli somessa.
Tiina Koski odotteli perjantaina jälkikasvuaan koulusta parkkipaikalla yhdessä bussi- ja taksikuskien kanssa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Tiina Koski odotteli perjantaina jälkikasvuaan koulusta parkkipaikalla yhdessä bussi- ja taksikuskien kanssa. Kuva: Lassi Puhtimäki

On tyypillinen arkiaamu yhdessä tammelalaisessa perheessä. Perheen äiti lähtee perheen kahden pojan kanssa omalla autollaan kohti Tammelan koulukeskusta. Samalta tontilta lähtee myös kunnan ilmainen koulukyyti, johon perheen lapset eivät kuitenkaan ole oikeutettuja. Viitisen kilometriä autot ajavat peräkkäin. Sama toistuu iltapäivällä päinvastaiseen suuntaan.

Perhe oli tarjonnut pihallaan olevaa pysäköintipaikkaa koulukyytipysäkiksi, kun kunta sellaisia taannoin etsiskeli. Äidin mukaan heidän ainoa ehtonsa käyttöoikeuden luovuttamiseksi oli, että perheen pojat pääsevät ilmaisen koulukuljetuksen piiriin.

Asiasta päättäneen sivistyslautakunnan päätös sai perheen äidin tuohtumaan.

– Reilu viikko sitten Tammelan kunnan sivistyslautakunta on päättänyt, että poikamme eivät tuohon kyytiin pääse. Eli edelleen starttaa pihaltamme kaksi autoa kohti koulukeskusta. Eipä tämä ainakaan kovin ympäristöystävällinen päätös ollut, perheen äiti Tiina Koski kommentoi Facebookissa.

Kosken mukaan perheen lapset eivät ole oikeutettuja ilmaiseen koulukyytiin, koska heidän koulukyytinsä jää vaivaiset 50 metriä liian lyhyeksi.

Äidin kirjoitus poiki kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Valtaosa kirjoittajista vaikuttaa olevan sitä mieltä, että päätös on huono.

– Tämä on kyllä aivan älytön kunta noiden kuljetusten puolesta, on tullut itsekin huomattua, kirjoitti yksi päivitystä kommentoineista.

Tiina Kosken mielestä kyytioikeuden epääminen 50 metrin vuoksi on jopa koomista.

– Olisiko joskus mahdollista käyttää myös maalaisjärkeä? Voisiko kilometreihin tehdä esim. joku joustoraja ja käsitellä tapauskohtaisesti ja järkevästi? Näin yrittäjänä ajattelen myös, että olisi kustannustehokkainta kulkea täydellä lastilla, koska hinta on kiinteä, Koski huomautti Facebook-päivityksessään.

Koska yksittäistapauksia koskevat päätökset ovat salassapidon alaisia, ei sivistyslautakunnan puheenjohtaja Maija-Stiina Rahkonen suostu kommentoimaan Kosken perheen yksittäistapausta. Yleisellä tasolla Rahkonen huomauttaa, että kaikki lautakunnan koulukuljetuksia koskevat päätökset pohjaavat esi- ja perusopetuksen kuljetuksia koskeviin perusteisiin.

– Perusteissa on määritelty rajat, joiden puitteissa päätökset tehdään. Jos poikkeuksia lähdettäisiiin tekemään, pitäisi perusteetkin muuttaa, Rahkonen sanoo.

Rahkonen muistuttaa, että mikäli koulutaksissa on tilaa, voi kyytiin päästä muitakin lapsia, joilla on sama matka.

– Liikennöitsijän kanssa voi sopia, että lapsi käyttää kuljetuspalvelua maksua vastaan, jos autossa on tilaa. Se on Tammelassa mahdollista tälläkin hetkellä, Rahkonen kertoo

Tammelassa ilmaisen koulukyydin perusteena voi olla koulumatkan pituus. Esiopetuksessa olevat ja 1.–3.-luokkalaiset ovat oikeutettuja ilmaiseen koulukyytiin, jos koulumatka yhteen suuntaan on yli kolme kilometriä. Isommilla l4.–9.-luokkalaisilla lapsilla rajana on viisi kilometriä.

Lisäksi perusteina voi olla myös koulumatkan vaikeus tai rasittavuus sekä matkan vaarallisuus. Henkilökohtaiset perusteet tulevat kyseeseen esimerkiksi erityislasten kohdalla. FL

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic