Lounais-Häme

Ilves raateli vaisun Voiman

FUTSAL SOVO-ILVES 1–13

Somero

Tampereen Ilves FS kävi eilen nöyryyttämässä Someron Voima Futsalia tämän kotikentällä. Futsal-Liigan toinen välieräkoitos päättyi tamperelaisten yksipuolisen näytöksen jälkeen 13-1 (7-0) vierasvoittoon.

– Mitäpä tulokseen on lisättävää, se kertoo pelistä kaiken oleellisen. Ilves oli tänään kova ja me puolestamme luokattoman huonoja, SoVon päävalmentaja Tom Toivonen pelkisti somerolaisittain karun lopputuloksen.

JO OTTELUN ensimmäiset vaihdot kertoivat pelin hengen: Ilves siirtyi johtoon ensimmäisellä maalia kohti suuntautuneella laukauksellaan 28 sekunnin pelin jälkeen. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin lukemat olivat 0-2 ja ennen kymmenen minuutin täyttymistä Ilves oli karannut 5-0 johtoon.

– Emme olleet lainkaan valmiita tähän otteluun. Kaikki ennalta sovitut taktiset asiat unohtuivat koko joukkueelta saman tien kun peli alkoi. Ilves tuli peliin vahvalla jalalla ja käytti maalipaikat kovalla prosentilla hyväkseen, Toivonen sanoi.

Edes normaalisti korkealla tasolla pelaavat SoVon maalivahdit eivät eilen onnistuneet. Alkuminuuteilla neljästi antautumaan joutunut Marko Laaksonen luovuttikin jo kuuden ja puolen minuutin kohdalla tonttinsa Tomi Pohjalaiselle.

MONINKERTAINEN Suomen mestari Ilves FS oli joka liitokseltaan tasaisen kova ryhmä. Tehomerkintöjä kertyi lähes kaikille kentällä käyneille vieraspelaajille, molempia maalivahteja myöten. Kentän kunkkuna hääri pudotuspelien pistepörssin kärkipaikalle kivunnut Timur Inapshba (3+3).

SoVokin sai sentään maalitilinsä avattua toisen puoliajan kuudennella minuutilla, kun joukkueen kapteeni Juho Pettersson laukoi jo pudotuspelien kuudennen osumansa.

Ilves FS johtaa nyt välieräsarjaa 2-0 ja finaalipaikka on sille katkolla torstaina Tampereella pelattavassa kolmannessa kohtaamisessa.

LAUANTAIN NIUKAN jatkoaikatappion ja eilisten murskajaisten jälkeenkään sovolaiset eivät ole luopuneet toivosta nousta vielä takaisin kamppailuun loppuottelupaikasta.

– Ensin katsellaan videolta mitä virheitä tässä pelissä tulikaan tehtyä. Opiksi otettavaa riittää koko joukkueelle. Sen jälkeen vedetään tiukat treenit, joissa päähuomio tulee olemaan puolustuspelin tiivistämisessä, Toivonen lupasi.

– Turhat virheet pois ja jalat taas liikkeelle. Uskon, että näillä eväillä nousemme Tampereella uudestaan mukaan taisteluun ja ottelusarjaa jatketaan sen jälkeen Somerolla, päävalmentaja ennakoi.

MIKÄLI ILVES kuitenkin vie myös torstain ottelun nimiinsä, välieräsarjan pelejä ei Somerolla enää nähdä. Siinä tapauksessa kauden jatkumiseen kotiparketilla olisi vielä kuitenkin yksi mahdollisuus, eli GFT:n taipuminen omassa välieräsarjassaan Sievi Futsalille (nyt tilanteessa 1-1). Tällöin pronssimitaleiden kohtalo ratkeaisi Somerolla pelattavassa ottelussa.

SOVO OLI ennen eilistä voittanut kuluvan kauden kaikki kolmetoista kotiotteluaan. Edellisen tappion somerolaisjoukkueelle sen kotikentällä aiheutti, kuinkas muuten, Ilves FS viime kevään puolivälierissä.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic