Lounais-Häme

IMF arvioi Suomen talouskasvun hidastuvan - ennustaa tänä vuonna 2,8:n ja ensi vuonna 1,9 prosentin kasvua

Helsinki
06.11.2018, 17:04

Talous

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi Suomen talouskasvun hidastuvan ensi vuonna. Tämän vuoden talouskasvuksi arvioidaan 2,8 prosenttia ja ensi vuoden kasvuksi 1,9 prosenttia.
IMF:n mukaan Suomen talouskasvu hidastuu kansainvälisen kysynnän vähenemisen ja rahoitusolojen tiukentumisen vuoksi. IMF:n mukaan näkymiin liittyy myös arvioitua hitaamman kasvun riskejä, jotka johtuvat esimerkiksi protektionismin lisääntymisestä.
Ilman tuottavuuden kasvun pysyvää nopeutumista Suomen talous kasvaa pitkällä aikavälillä hitaammin kuin viime aikoina, IMF arvioi. Sen mukaan palkkojen paikallista sopimista olisi joustavoitettava. Lisäksi IMF:n mukaan työttömyysetuuksia olisi muutettava niin, että ne lisäävät työttömien halukkuutta työnhakuun pian työttömäksi jäämisen jälkeen.

Muuttamisen verottaminen ongelma

Suomen työttömyysaste on ollut laskussa, mutta IMF huomauttaa, että alueelliset erot ovat suuria. Työvoiman alueellisen liikkuvuuden lisäämiseksi saatetaan tarvita muita politiikkatoimia.
Helsingissä vierailevan IMF:n valtuuskunnan johtaja Alasdair Scott arvioi tiedotustilaisuudessa, että Suomi voisi helpottaa muuttamista työn perässä. Hänen mukaansa työn perässä muuttava painii taloudellisten kannustimien kanssa, vaikka toisella puolella Suomea olisi töitä tiedossa. Kalliimmilla alueilla on tuettua asumista, mutta esimerkiksi varainsiirtovero jarruttaa muuttamista.
– Verotuotto asunnoista tulee merkittävästi varainsiirtoverosta, mutta me kannatamme järjestelmää, jossa pannaan (verotuksessa) enemmän painoarvoa kiinteistön arvolle. Silloin se ei iske muuttaessa, Scott sanoi.
Varainsiirtoveron korvaamisesta puhuttaessa otetaan useimmiten esille maahan kohdistuva kiinteistövero, jolla voisi tasaisemmin kerätä verotuottoja. Kiinteistöveron tosin saavat kunnat, kun taas varainsiirtoverosta valtio kerää vuosittain noin 800 miljoonaa euroa.
Myös keväällä valmistunut Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Helsingin kaupunginkanslian tutkimus osoitti, että varainsiirtovero jarruttaa muuttamista. Tutkimuksen mukaan halu muuttaa sekä maakuntien sisällä että niiden välillä laski sen jälkeen, kun osakehuoneistojen varainsiirtovero nousi 0,4 prosenttiyksikköä 1,6 prosentista kahteen prosenttiin viisi vuotta sitten.
Suomen puolueista kokoomus esitti viime viikolla varainsiirtoveron poistamista.
Scott kuitenkin muistutti, että asunnon myyminen halvalla alueella ja kalliimmille alueille muuttaminen voi olla hankalaa ilman veroakin. Hänen mukaansa poliitikkojen pitäisikin vastata kysyntään mahdollistamalla asuntojen rakentaminen kasvukeskuksiin sekä panostamalla liikenneyhteyksiin.
IMF:n Suomen taloutta seuraava ryhmä on ollut viime päivinä seurantamaassaan vuosittain toistuvalla vierailulla, jonka aikana ryhmän jäsenet ovat tavanneet laajasti talouspolitiikan vaikuttajia ministeriöistä, tutkimuslaitoksista, työmarkkinajärjestöistä ja pankeista.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic