Lounais-Häme

Influenssa ei ole yltynyt epidemiaksi

 

Näillä main huippunsa saavuttava influenssakausi on edennyt Forssan seudulla lievänä. Forssan sairaalassa on hoidettu alle kymmentä influenssaan sairastunutta.

-Meillä ei ole ollut kuolemaan johtaneita tapauksia. Influenssan suhteen tilanne on tavanomainen. Sairastuneita on, mutta useimmat heistä ovat selvinneet kotihoidolla, kertoo Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän erikoissairaanhoidon palvelualueen johtaja Taina Hammarén.

Koko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella influenssaan on kuollut jouluaatonaaton jälkeen Yle Uutisten tietojen mukaan ainakin kolme ihmistä. Kuolleista kaksi oli hyvin iäkkäitä ja yksi keski-ikäinen, jolla oli muita perussairauksia. Sairaanhoitopiirin alueella varmistettuja influenssatapauksia on ollut tähän mennessä yhteensä 83.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa influenssaa on esiintynyt kaikilla osastoilla ja potilaita on eristetty.

-Meillä ei ole jouduttu ryhtymään mihinkään poikkeusjärjestelyihin. Tosin sairaalassa turvaudumme eristykseen herkästi muutenkin, etteivät taudit pääsisi tarttumaan, Hammarén kertoo Forssan tilanteesta.

Myös avohoidon puolella influenssakausi on ollut niin ikään rauhallinen. Avohoidon ylilääkärin Arto Honkalan mukaan influenssatapaukset ovat olleet yksittäisiä, eivätkä ne ole kuormittaneet terveyskeskuksen vastaanottoa erityisen paljon.

-Influenssakausi on toki edelleen kesken, eli tilanne voi vielä muuttua. Muilta paikkakunnilta saadut tiedot kertovat, että joitakin alueellisia epidemioita on esiintynyt. Meillä influenssatapauksia on ilmennyt harvakseltaan normaalin flunssan joukossa.

Influenssakausi käynnistyi tällä kertaa poikkeuksellisen varhain. Taina Hammarénin mukaan sen huippu on jo todennäköisesti nähty tai sitä eletään parhaillaan.

-Influenssakausi jatkuu varmaankin ainakin tammikuun ajan. Vaikka huippu olisi jo takana, häntää tulee joka tapauksessa. FL

 

Lisää aiheesta:

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/28210-thl-influenssaan-sairastunut-yli-7-000

 

Henkilöstö rokotettu kattavasti
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hoitohenkilöstön rokotuskattavuus nousi edellisvuodesta huimasti.Edellisvuonna rokotuskattavuus oli 52, nyt 74 prosenttia.Tavoitteena oli 80 prosentin kattavuus, jolla saavutetaan niin sanottu laumaimmuniteetti.Henkilöstöä kannustettiin rokotteen ottamiseen ilmaisilla pullakahveilla ja nimilaattaan kiinnitettävällä tarralla.Nopeimmin yksiköistä sadan prosentin rokotuskattavuuden saavutti sisä- ja keuhkotautien poliklinikka.Forssan terveyskeskuksen alueella rokotteita on annettu tällä kaudella kaikkiaan noin 6500, joista valtaosa yli 65-vuotiaille.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic