Esteiden ylittäjä
Nelisen vuotta parkouria harrastanut Vili Marttila on ohjannut harrastustoimintaa Forssan Salamassa parin vuoden ajan. Yhdeksännellä luokalla keskuskoulussa aloittava forssalainen päätyi ympäristön rakenteita hyödyntävän lajin pariin kaveriporukan innostamana.
-Tykkäsin pienenä paljon kiipeillä, temppuilla ja hyppiä trampoliinilla. Kun kaverit rupesivat nelos- tai vitosluokalla parkourista puhumaan, se alkoi kiinnostaa. Forssassa oli sattumoisin seurakin, ja siitä se sitten lähti, nuori mies kertaa.
Jalkapallo kuului myös Marttilan lapsuuden harrastuksiin, mutta ei iskenyt yhtä vahvasti kuin itsenäisempi parkour.
-Jalkapallo on joukkuelaji, jossa on asenteen oltava sellainen, että haluaa olla paras; voittaa joukkueensa tai tiiminsä kanssa. Minulle parkour sopii paremmin, koska siinä kilpailen itseäni vastaan ja voitan itseni, perustelee Marttila.
Lajin ideana on pitkien matkojen liikkuminen mahdollisimman tehokkaasti maastoa hyödyntäen, vaikka ulkopuoliset mieltävät sen herkästi pelkkien temppujen opetteluksi. Erilaisten liiketekniikoiden tankkaus toki kuuluu lajin perusteisiin.
Tyypillisissä harrastajaporukan kokoontumisissa eli jameissa on yleensä mukana kourallinen harrastajia. Harrastajat ovat suurelta osin alakouluikäisiä, useimmiten poikia. Harmillisesti moni parkourin vetäjä on vuosien saatossa jättänyt touhun, esimerkiksi asepalveluksen alettua tai opintojen vietyä toiselle paikkakunnalle. Niinpä esimerkiksi retkien määrä muualle harrastuskulttuuria ja erilaisia -maastoja ihmettelemään on vähentynyt. Lajiin tutustuttavia tapahtumia on Forssan seudulla silloin tällöin.
-Laji on tosi halpa: ei tarvitse seuraankaan mennä, jos on kova opiskelemaan itse. Erityisvarusteitakaan ei tarvita, hyvät kengät ovat ehkä ainut vaatimus. Suojavarusteitakaan ei pidetä, sanoo Marttila.
Tärkeintä on, että harrastuspaikka löytyy, vaikka senkin etsimisessä mielikuvitus on avuksi. Marttila mainitsee ravintola Mustan kissan edessä olevan parkkipaikan, Wahren-opiston seudun sekä Heikan koulun parkour-radan.
-Käyn nykyisin myös salilla ja lenkillä. Forssassa ei ole oikein omalle tasolle sopivaa harrastuspaikkaa. Siksikin harrastus on jäänyt vähän sivuun eikä moni kaveri enää paljoa parkouraa. Totta kai ohjaamisen kautta olen mukana, mutta harvemmin enää vapaa-ajalla sitä teen, sanoo Marttila.
Pitkälti Marttila on Forssan harrastustarjontaan tyytyväinen, mutta nuorten harrastetilojen parantamiseksi hänellä olisi muutama ehdotus.
-Välitän parkourista, ja olisi kiva kokeilla jotain uutta. Heikan koulun harrastusaluetta olisi kiva parannella. Skeittauksen harrastajille taas voisi olla antoisaa, jos olisi enemmän skeittiramppeja, hän toivoo. FL
Sudenpentujen viemää
Vapaaehtoisena partiolaisryhmää vetävä kolmikymppinen Anniina Vinkki aloitti harrastuksen jo 7-vuotiaana Forssassa. Toiminta jatkui myöhemmin perheen muutettua Koijärvelle.
-Pienessä 60 oppilaan kyläkoulussa aika moni oli mukana toiminnassa, hän muistelee.
Aktiivinen tyttö innostui myös kilpatanssista ja kuvataidekoulusta, ja halua olisi ollut myös oman Sudenpentu-ryhmän vetämiseen. Äiti ehdotti lopulta harrastusmäärän karsimista ja teini-ikäinen Vinkki päätyi iälle tyypillisesti luopumaan partiosta. Aikuisena partiokipinä jälleen syttyi ja Vinkki ilmoittautui toimintaan tyttärensä Ninnan siivellä.
-Hän täytti seitsemän ja tuli puhetta partioharrastuksen aloittamisesta. Ilmoittautumistilaisuudessa kyseltiin, olisiko joku innokas vetämään Sudenpentuja, kun vetäjiä ei ollut paljoa, ja nostin kättä, Vinkki kertoo.
Parin vuoden partiokokemuksen jälkeen Ninna tosin on nyt hurahtanut jalkapalloon, josta tullee tytön syysharrastus. Äidin ei olekaan auttanut kuin yrittää saada 7-vuotias Neo-poika aloittelemaan perheen seuraavana sudenpentuna.
Vinkki pitää partiota monipuolisena ja kehittävänä ajanvietteenä.
-Partio tekee ihmisestä suvaitsevamman ja avoimemman. Esimerkiksi Evon suurleirille tuli partiolaisia ulkomailta asti, joten toisiin kulttuureihin tulee tutustuttua, hän sanoo.
-Sudenpentujen suorittamissa merkeissä taas on leirikokkia, ympäristön ja eläinten suojelua ja maailman kulttuureja. Se on laaja ala valita, mitä merkkejä haluaa suorittaa, Vinkki lisää.
Itse hän nauttii eniten ulkoilmaelämästä, jota partio tarjoaa aikuiselle vetäjällekin. Myös jo unohtuneita taitoja, kuten nuotiontekoa ja trangialla kokkaamista, pääsee metsässä kertaamaan.
Partio on harrastuksena huokea. Forssan lippukunta ei kerää jäsenmaksuja, mutta Hämeen partiopiiri velottaa jäsenvuosimaksun. Myös leirit kustantavat pieniä summia.
Forssassa partiotoiminta on vuosien mittaan kutistunut, mutta muuten meno on samantyylistä kuin Vinkin lapsuudessa. Halukkaita osallistujia olisi, mutta ryhmiä vetävien aikuisten määrä on pieni.
-Alkuvuonna partiossa alkoi myös erityislasten sudenpenturyhmä, johon oli kiitettävästi osanottajia, kiittelee Vinkki. FL
