Lounais-Häme

Investoinnit tehty, tulevat vuodet mysteeri

– Saimme puristettua ensi vuoden talousarvioehdotuksen ensimmäisen version 1,5 miljoonan alijäämästä niukkaan 2000 euron ylijäämään, toteaa kuntayhtymän johtaja Tuula Koivula.
Koivulan mukaan karsintaa tehtiin kautta linjan isoista ja pienistä hankinnoista.
– Ne siirrettiin tuleville vuosille. Onneksi olemme investoineet vuosina 2008–2015 runsaasti investointivarausten turvin. Kiinteistöt ovat kunnossa. Isoja tarpeita ei ole nyt edessä, kun ennakointi on entistä hankalampaa.
Sitä hankaloittaa ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttuminen vuonna 2018.
– Rahoitus tulee ensi vuoden jälkeen suoritusten ja tulosten perusteella eikä opintoajan perusteella. Siksi ennustaminen on vaikeaa. Siihen paneudumme ensi keväänä, Koivula toteaa.
Peruspääoman koron maksuvelvollisuudesta luopuminen parantaisi yhtymähallituksen mukaan tilannetta tulevina vuosina. Toimintaa on sopeutettava mikäli talousarviovuoden tai taloussuunnitelmavuosien rahoitusarvioita ei saavuteta. 
Tämän vuoden investointiohjelma on 303750 euroa. Yhtymähallitus esittää valtuustolle, että se myöntäisi hieman lisärahaa entisten puuosaston tilojen remonttiin. Niihin on korjattu tilaa Tammelasta siirtyville keramiikka-artesaaneille.
– Lattian levyä vaihtaessa akryylibetoniin rakenteesta paljastui heikko kohta. Sen korjaaminen vei 70000 euroa.
Ensi vuodelle yhtymähallitus ehdottaa investointeja 106000 euron edestä. Suurin yksittäinen investointi olisi opiskelijahallintajärjestelmä. Sen hankinta ottaa noin 50000 euroa.
Kuntayhtymällä on edellisiltä tilikausilta noin 3,35 milj. euron suuruinen ylijäämä, joka on käytettävissä tasapainottamaan tulevien vuosien mahdollisesti alijäämäisiä tilinpäätöksiä. FL

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic