Lounais-Häme Forssa

Irtisanomislakia vastustavassa lakossa satoja työntekijöitä ja toimihenkilöitä Forssassa

Yrityksistä mukana on ainakin HKScanin ja Saint-Gobain Isoverin Forssan yksiköiden henkilöstöä.
Petri Nylén, Karol Kula ja Jorma Tuomisto toimivat lakkovahteina HKScanin Forssan tehtaan portilla keskiviikkona. KUVA: Tapio Tuomela

Vuorokauden mittainen poliittinen lakko pysäytti Forssassa tuotannon HKScanin, Atrian ja Saint-Gobainin tehtailla. Useiden ammattiliittojen toteuttamiin lakkoihin osallistui Forssassa useita satoja työntekijöitä ja toimihenkilöitä.
Suomen Elintarviketyöntekijöiden liitto (SEL) järjesti vuorokauden mittaisen lakon, jonka piiriin kuului yhteensä 4 500 työntekijää useissa alan työpaikoissa eri puolilla maata. Forssassa lakon piiriin kuuluivat HKScanin Forssan yksikön ja Atrian Forssan yksikön työntekijät. Liki 500 työntekijää koskeva työnseisaus pysäytti tuotannon tehtailla vuorokaudeksi.
Lakko on SEL:n vastatoimi Suomen hallituksen esitykselle irtisanomissuojan heikentämisestä alle 10 hengen yrityksissä. Alun perin esityksen piti koskea alle 20 hengen yrityksiä, mutta hallitus lievensi esitystä tiistaina.
SEL:n valtuuston varapuheenjohtajana toimivan forssalaisen Janne Niemisen mukaan liitolla on valmiudet tarvittaessa laajentaa työtaistelutoimia.
– SEL:n ylimääräinen liittohallituksen kokous on 12. lokakuuta, jos hallitus ei sitä ennen vedä esitystään pois, Nieminen kertoo.

HKScanin viestintäjohtaja Mika Saariaho kokee, että yhtiö on ilman omaa syytään työtaistelutoimien sijaiskärsijä. Vuorokauden mittainen lakko vaikuttaa paitsi yhtiön tuotantoon, myös tuottajien toimintaan ja jossain määrin myös asiakkaisiin.
– Tuottajilla on takanaan raskas kesä kuivuusongelmineen. Lakko aiheuttaa väistämättä heille lisää töitä, kun kuljetuksia joudutaan siirtämään.
Saariahon mukaan lakko tulee näkymään pienellä viiveellä myös kaupan hyllyillä.
– Joiden tuotteiden saatavuudessa voi olla ongelmia loppuviikosta. Olemme kuitenkin kaupan kanssa yhteistyössä pyrkineet järjestämään asiat niin, että työtaistelu näkyisi kuluttajalle mahdollisimman vähän.
Kauppias Mikko Virtanen Forssan K-Citymarketista uskoo, että lakko vaikuttaa rajoitetusti asiakkaille.
– Joidenkin lihaeinesten ja tuoretuotteiden saatavuus saattaa olla tavallista heikompi, mutta suuria vaikutuksia lakolla ei pitäisi olla, Virtanen sanoo.

SEL:n lisäksi myös Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Sähköliitto järjestivät vuorokauden kestävän lakon erikseen päätetyillä työpaikoilla. Forssassa Saint-Gobainin tehtaalla lakkoon osallistui runsaat 70 tuotannon työntekijää.
Saint-Gobain Forssan vt. pääluottamusmies Pauli Leinonen kertoo, että aamukuudelta alkanut lakko päättyy torstaiaamuna kello 6. Tämän jälkeen väki palaa normaalisti töihin. Ainoastaan laiteturvallisuuteen liittyvät tehtävät tehtaalla oli rajattu lakon ulkopuolelle.
Leinosen mukaan lakon syy on sinällään ymmärrettävä.
– Henkilökunta ymmärtää lakon syyn, mutta ei siitä kovin iloisia olla. Olemme saavuttaneet työnantajan kanssa yleisesti hyvän neuvotteluyhteyden. Toivomme, että yhteys on niin syvä, että se kestää tämän vaiheen, Leinonen sanoo.
Myös Ammattiliitto Pron jäseniä oli keskiviikkona lakossa Saint-Gobainilla muun muassa tehtaan lähettämössä.
Edellä mainittujen tuotantolaitosten lisäksi Teollisuusliiton työnseisaus koski myös Domuksen Loimaan yksikön sekä Metsä Fibren Rengon sahan työntekijöitä.

Juttua päivitetty 5.10 klo 10.50

Janne Niemisen kommentista korjattu SEL:n liittohallituksen nimi ja mahdollisen ylimääräisen kokouksen ajankohta.

Juttua päivitetty 3.10.2018 klo 21:48

Lisätty muun muassa Mika Saariahon ja Pauli Leinosen kommentit ja juttu ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vaikutuksista Forssassa.

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic