Lounais-Häme

IS: Ehkäisyneuvonnan potilastietoja lojui maassa Helsingissä – poliisi aloitti esitutkinnan

Helsinki
27.07.2018, 12:34

Kotimaa

Poliisi on aloittanut esitutkinnan tapauksessa, jossa Helsingistä löytyi potilasasiakirjoja kadulta, kertoo rikosylikomisario Juhani Vuorisalo STT:lle. Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että 30 potilasasiakirjaa löytyi keskiviikkona vilkkaalta kadulta Pasilasta.
Asemapäällikönkadulta löytyi noin 30 vuotta vanhoja potilasasiakirjoja, ja niissä luki ihmisten nimiä, henkilötunnuksia ja terveystietoja. Yhteensä kadulta löytyi noin 30 asiakirjaa.
Suurin osa asiakirjoista oli peräisin Helsingin ehkäisyneuvonnasta, mutta papereita oli myös muutamalta Itä-Helsingin terveysasemalta ja Karkkilan kaupungin terveysasemalta. Kaikki asiakirjojen potilaat ovat naisia, ja heistä suurin osa on syntynyt 1960-luvulla.
Vielä ei tiedetä, miten asiakirjat ovat päätyneet kadulle.
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan tietosuojasta vastaava henkilö ja johtava lakimies Karri Välimäki epäilee, että asiakirjat voivat olla esimerkiksi tuhottavaksi tarkoitettuja potilasasiakirjoja.
Poliisin rikostarkastaja Jouni Niskanen kertoi Ilta-Sanomille, että potilasasiakirjojen lojuminen kadulla voi rikkoa useampaa lakipykälää. Kyseessä voi Niskasen mukaan olla esimerkiksi salassapitorikos tai -rikkomus sekä virkarikos, mikäli virkavelvollisuuden alaisen virkamiehen katsotaan olevan vastuussa potilastietojen hukkaamisesta. Ilta-Sanomat toimitti asiakirjat poliisille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005770546.html

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat