Lounais-Häme

Jäähyväiset Tammelan Veteraanikuorolle

 

Tammelan Veteraanikuoron tahdittajan paikalla tapahtuu vahdinvaihto. Joukosta laulullista vastuuta sen alkuvuodesta 1992 tapahtuneesta perustamisesta lähtien kantanut Unto Palomäki jättää vastuunsa huojentunein mielin. Hän pitää selvänä, että laulajisto saa seuraajastaan Hannu Mäkelästä pätevän johtajan.

-Toivon vain, että porukka jatkaa tästä eteenpäin ihan vimmatusti, Palomäki evästää.

Hän itse toteaa jatkavansa musiikkiharrastustaan linjalla, jossa painotus on siirtynyt kuunteluun erityisesti elävissä konserttitapahtumissa läsnäolon muodossa. Palomäki myöntää, että ikäkin rupeaa 89-vuotiaana vaikuttamaan valintoihin esiin tulleiden terveyshaittojen muodossa.

-Onhan tässä kuorossa erinäisten asioiden kanssa töitäkin tullut tehtyä, mutta mukavaa tämän joukon kanssa on ollut peuhata, Unto Palomäki.

Kuin sinetiksi sitoutuneisuudelleen hän veti veteraanikuorolleen harjoituksen vielä omassa lähtiäistilaisuudessaankin. Salkolassa sijaitsevassa Esko Pakarisen vapaa-ajan paikassa vietetty tilaisuus huipentui kahvituksen, lämminhenkisellä tavallaan juhlallisen lipunnoston ja harjoituksen jälkeen Oi kallis Suomenmaa -lauluun.

Kappaletta toivoi kuultavakseen sotaveteraanien asiassa moni muodoin vuosikymmenestä toiseen ansioitunut Pentti Simola. Tammelan veteraanikuoroajatuksenkin hän toteaa laittaneensa liikkeelle yhtenä heikkona hetkenään. Aluksi vain ottamalla yhteyttä Unto Palomäkeen

-Kun esitin asiani puhelimessa, tuli toisessa päässä pitkäksi aikaa hiljaista. Sitten sieltä kuului, että oletko mitannut kuumeesi.

Perustaminen tapahtui kuin tapahtuikin 31. tammikuuta 1992. Ensiesiintymisensä kokoonpano suoritti Unto Palomäen johdolla jo muutaman viikon sisällä Tammelan piispantarkastuksen yhteydessä.

-Lääninrovasti kiitteli meitä kovasti, kun olimme esittäneet Veteraanin iltahuudon, Palomäki muistelee.

Alkuvaiheessa kuoro koostui 17 perustajaveteraanista. Enimmillään Simola kertoo jäsenmäärän nousseen 21:een. Vuosien varrella vääjäämättömästi harventuneita veteraanien rivejä on paikattu veteraani-ikäluokkiin kuulumattomilla. Perustajajäsenistä joukosta oli Unto Palomäen jäähyväistilaisuudessa jäljellä laulamassa Matti Terho. Laulajistossa pitkään vaikuttanut Pentti Simola jätti kuoron terveyssyistä joitakin vuosia sitten.

Veteraanikuoro löysi heti perustamisensa jälkeen paikkansa muun muassa Tammelan kunnan ja seurakunnan tilaisuuksien vakioesiintyjänä. Repertoaari kattaa runsaat 120 kappaletta. Sen sijaan selvän ottaminen esiintymistilaisuuksien lukumäärästä vaatisi Unto Palomäen mukaan Itämaan tietäjiä. FL

 

Uusimmat