Lounais-Häme Tammela

Jaakko heittää tänään kylmän kiven järveen – Kuivajärven vesi hiukan keskimääräistä lämpimämpää

Lämpimästä uimavedestä pitävien kelpaa polskutella viikonloppuna. Kuva: Juhani Salo
Lämpimästä uimavedestä pitävien kelpaa polskutella viikonloppuna. Kuva: Juhani Salo

Vanhan uskomuksen mukaan Jaakonpäivästä uimavedet alkavat viiletä, kun Jaakko heittää 25. heinäkuuta kylmän kiven vesistöihin.

Tänä vuonna ainakaan välittömiä seurauksia kylmällä kivellä ei ole, kun viikonloppuna elohopean odotetaan nousevan jopa yli 30 asteen.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tilastojen ja ennusteen perusteella järvivesien lämpötilojen odotetaan nousevan vielä noin viikon verran, kunnes lämpötilat alkavat laskea ennen elokuun alkua.

Keskiviikkona Tammelan Kuivajärvellä pintaveden lämpötila oli 20,6 astetta, mikä oli 0,5 astetta enemmän kuin keskimäärin samaan aikaan. Kuivajärvellä järven lämpötilaa on mitattu virallisesti vuodesta 2000 asti.

Viikonlopun helteiden aikana pintaveden lämpötilan uskotaan nousevan lähes 25 asteeseen.

Heinäkuun alkupuoliskolla Kuivajärvellä veden lämpötila oli jopa kolme astetta alle keskiarvon.

Yleisesti Etelä-Suomessa uimavesien lämpötilat ovat tällä hetkellä hiukan keskiarvoja lämpimämpiä. FL

Uusimmat