Lounais-Häme

Japanin eteläosia murjonut taifuuni etenee kohti pääsaaria – viranomaiset varoittavat maanvyöryistä ja tulvista

Kagoshima
30.09.2018, 08:56

Ulkomaat

Japanin eteläosia riepottanut voimakas taifuuni etenee kohti maan pääsaaria tuoden mukanaan rankkasateita ja raivoisaa tuulta. Viranomaiset varoittavat myös mahdollisista maanvyöryistä ja tulvista.
Taifuuni Tramissa on loukkaantunut ainakin 50 ihmistä, mutta viranomaisten mukaan isoilta vammoilta on vältytty eikä kuolonuhreista ole toistaiseksi tietoa.
Eteläisellä Okinawan saarella tuuli on ollut niin kova, että se on kääntänyt autoja ympäri.
NHK-yleisradioyhtiön mukaan ihmisiä on evakuoitu suojiin, ja sähköt ovat katkenneet yli 300 000 kotitaloudelta. Yli tuhat lentoa on peruttu, ja luotijunat ovat paikoin pysähdyksissä myrskyn takia.
Myrskyn odotetaan iskeytyvän Osakan lähelle puolen päivän aikoihin Suomen aikaa. Pääkaupunki Tokio ei ole suoraan myrskyn reitillä, mutta myös sinne on luvassa kovia tuulia ja sateita. Junavuoroja on peruttu tänään Tokiossa.
Säätieteilijöiden mukaan Trami piinaa Japania maanantaihin asti.

STT

Kuvat:

Uusimmat