Lounais-Häme

Jätehuoltotaksoihin iso korotus

Jätehuoltotaksat nousevat ensi vuoden alussa Loimi-Hämeen Jätehuolto oy:n (LHJ) alueella. Vakituisen asunnon osalta perusmaksu nousee viisi euroa ja vapaa-ajan neljä euroa.

Se tarkoittaa sitä, että perusmaksu tulee olemaan arvonlisäveroineen vakituisen asunnon osalta 31 euroa ja vapaa-ajan asunnon osalta 20 euroa.

 

Forssan jätelautakunta hyväksyi uudet taksat kokouksessaan. Lautakunta joutui äänestämään päätöksestä.

Va. jätehuoltopäällikkö Martta Kantelen alkuperäinen esitys oli, että jätetaksa hyväksytään LHJ:n hallituksen esityksen mukaisesti muiden kuntien paitsi Euran osalta ja Euran korotus jaetaan kaikille alueen kunnille.

Lautakunnan puheenjohtaja Johanna Häggman (kesk.) kuitenkin ehdotti, että taksa hyväksytään sellaisenaan. Ismo Ojansuu (sd.) kannatti Häggmanin ehdotusta.

Kantelen ehdotuksen kannalla olivat Timo Nurminen ja Riitta Nokkala. Häggmanin ehdotuksen kannalla olivat Kari Ahlbom, Erkki Kallio, Timo Karunen, Sanna Kiertonen, Jenni Mäntynen, Tapio Mörtti, Anne Niemelä-Laaksonen, Ismo Ojansuu, Ville Pyöri, Merja Rauta, Sami Räsänen, Jukka Saari ja Maaria Vaihevuo.

 

Syy siihen, miksi LHJ ehdotti, että Euran kunnassa olisi eri perusmaksuluokka kuin muualla, on Hallavaaran jätekeskuksen kohonneissa jätevesikustannuksissa. Keskus aiheuttaa uuden 265 500 euron vuosittaisen kustannuserän.

Kanteleen mukaan ei ole perusteltua, että vain Euran jätemaksu nousisi, koska muutkin kunnat käyttävät Hallavaaran jätekeskusta ja siksi jätekeskuksesta aiheutuva kustannus pitää jakaa koko alueen kuntien kesken.

LHJ:n esityksen mukaan Euralle perustettiin omat taksat. Euran ensi vuoden taksa on 55,80 euroa vakituisen ja 32,40 vapaa-ajanasunnon osalta.

LHJ:n yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Akaa, Eura, Forssa, Huittinen, Humppila, Jokioinen, Koski TL, Loimaa, Oripää, Punkalaidun, Sastamala, Somero, Säkylä, Tammela, Urjala ja Ypäjä.

 

Jätemaksulla katetaan jätehuollon hoitamisesta aiheutuvat kustannukset eli jätteen vastaanoton, keräilyn, kuljetuksen, varastoinnin, tiedotuksen ja neuvonnan, hallinnon, jätteiden käsittelyn, hyötykäytön, kaatopaikan maisemoinnin, jälkihoidon, jätehuollon kehittämisen ja tarvittavat investoinnit sekä jätelautakunnan toiminnasta syntyvät kustannukset.

Ensi vuoden kustannuksia nostaa jätevoimalaitosten korotetut hinnat. Kustannuksia tulee 335 000 euroa enemmän kuin aiempina vuosina. Kuluja lisää myös erilaiset tarkkailut ja asiantuntijoiden kulut. Myös LHJ:n omistamien kiinteistöjen määrä on kasvanut. FL

 

Uusimmat