Lounais-Häme

Joka asemalta soitetaan nyt takaisin

Tammelan terveysasemalla on parin kuukauden ajan ollut käytössä takaisinsoittopalvelu. Jos asemalle soittaneen asiakkaan puheluun ei ole ehditty vastata, on numero tallentunut järjestelmään ja asiakkaalle on soitettu takaisin sopivan hetken tullen.

Osastonhoitaja Päivi Martinsonin mukaan työntekijät Tammelassa ovat todenneet, että eivät järjestelmästä enää luopuisi.

– Työmäärä ei ole vähentynyt, mutta työtilaa uusi systeemi on rauhoittanut. Puheluita voidaan hoitaa sopivassa hetkessä, eikä hälinä ole jatkuvaa.

Martinsonin tietoon ei ole tullut voimakasta kritiikkiä myöskään asiakkaiden suunnasta.

 

Tammelan kokeilusta rohkaistuneena Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä ottaakin takaisinsoiton tästä päivästä alkaen käyttöön kaikilla lääkärinvastaanotoilla.

Kaikissa seudun hammashoitoloissa järjestelmä otetaan puolestaan käyttöön ensi maanantaina. Hammashoidon puolella järjestelmää on jo testattu Forssan pääterveysaseman hammashoitolassa.

-Osa asiakkaista on saanut jo esimakua systeemistä. Jos sivutoimipisteessä puheluun ei ole vastattu, on puhelu siirtynyt pääterveysasemalle, osastonhoitaja Hanna Kylmämetsä kertoo.

Jatkossa terveysasemalle tai hammashoitolaan soittavan asiakkaan puheluun vastataan heti, mikäli mahdollista. Jos hetki on huono, asiakas kuulee nauhoitetun viestin, jonka lopussa annetaan lupa sulkea puhelin. Numero tallentuu ja järjestelmä kertoo arvioidun ajan, jolloin asiakkaaseen otetaan yhteyttä.

-Tammelan kokemusten perusteella arviot ovat toteutuneet kohtalaisen hyvin. Kun saamme järjestelmän avulla tarkempaa tilastotietoa puheluista, pystymme järjestelemään töitä entistä paremmin, va. perusterveydenhuollon palvelualuejohtaja Arto Honkala uumoilee.

Honkalan mukaan on joitakin asiakkaita, jotka esimerkiksi töidensä takia eivät voi vastata puhelimeen kuin tiettynä lyhyenä hetkenä päivästä. Heidän kanssaan voidaan sopia yksilöllisesti, miten puhelut hoidetaan.

-Tarkoitus on parantaa palvelua, eikä suinkaan jäykistää. Asiat ovat kyllä järjesteltävissä, Honkala vakuuttaa.

 

Hyvinvointikuntayhtymän terveysasemille tulee tuhansia puheluita kuukaudessa. Eniten puhelin pirisee pääterveysasemalla, mutta yli tuhat puhelua vastaanotetaan myös Tammelassa ja Jokioisilla.

Takaisinsoittojärjestelmällä pyritään siihen, että puhelut voidaan hoitaa järjestelmällisemmin ja suunnitelmallisemmin.

-Tavallisesti ihminen tekee montaa asiaa päällekkäin ja puheluun keskittyminen voi olla vaikeaa. Nyt tilanne on mahdollista rauhoittaa puhelujen ajaksi, Honkala selittää. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat