Lounais-Häme

Jokioinen mukaan valmistelemaan maakunnallista sote-kuntayhtymää

Jokioinen on valmis lähtemään mukaan maakunnallisen soten valmisteluun. Kuva: Tapio Tuomela

Jokioisten kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että Jokioisten kunta osallistuu maakunnallisen sote-kuntayhtymän selvityshankkeeseen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio 200 000 euroa. Selvityshankkeen kustannukset jaetaan puoliksi maakunnan kuntien ja Hämeen liiton kesken. Hanke alkaa heinäkuussa ja päättyy vuoden 2020 lopussa.

Hanke toimii ohjausmalli pohjalta, jossa ovat edustettuina luottamushenkilöt ja virkamiehet. Kunnanhallitus valitsi selvityshankkeen ohjausryhmään kunnan edustajiksi valtuuston puheenjohtaja Jorma Hacklinin, kunnanhallituksen puheenjohtaja Rami Lehtisen ja kunnanjohtaja Jarmo Määtän. FL