Lounais-Häme

Jokioisilla hengähdetään hetki

Jokioisten perusinfra alkaa olla kunnossa. Palvelut alkavat olla kunnossa, joten kunnassa voidaan ensi vuonna hengähtää.
– Voimme pikkuhiljaa keskittyä siihen, miten saamme uusia asukkaita Jokioisille, kunnanjohtaja Jarmo Määttä sanoo.
Kunnan asukasluku on ollut laskusuunnassa niin kuin kaikissa lounaishämäläisissä kunnissa. Jokioisilla syntyvyys on ensimmäisen kerran pienempi kuin kuolleisuus.
– Tänä vuonna kuntaan on kuitenkin muuttanut yli 200 asukasta, hallinto- ja talousjohtaja Mika T. Rantala laskee.
Vielä 2015 Jokioisilla oli velkaa 3410 euroa asukasta kohden. Tänä vuonna summa on 3313 euroa ja ensi vuonna 3269 euroa. Vuonna 2019 päästään jo lähelle 3000 euroa ja 2020 lainamäärä alkaa kakkosella.
– Kuntaan ei ole tulossa isoja investointeja siihen mennessä. Lainanotto on suunniteltu hyvin ja se on pysynyt suunnitelmassa, Määttä kehuu.
Ensi vuoden talousarvion mukaan kunta tulee olemaan 110 euroa plussan puolella.
– Tänä vuonna tulos tulee olemaan 800000 euroa plussalla, vaikka ennusteen mukaan luvun piti olla 60000, Rantala sanoo.
Kunnan taloutta eivät pienet asiat hetkauta; putkirikko ei vaikuta kokonaisuuteen. Edes erikoissairaanhoidon menot eivät vaaranna kunnan taloutta lähiaikoina.
– Terveydenhuollon menot kasvavat, mutta kasvu on hallittua, Rantala toteaa.
– Pienille yllätyksille riittää sietokykyä, Määttä vakuuttaa.
Kunnan toimintakulut laskevat niin kuin valtionosuudet ja verotulotkin.
– Valtuutetut päättivät, ettei veroprosenttia nosteta, joten verotulojen määrä pienenee.
Korkokulut pienenevät samaa tahtia kuin lainamäärä pienenee.
Vuosien aikana kertynyt ylijäämä takaa, että tasaiseen tahtiin mennään.
– Ostimme juuri keskustan tuntumasta 55 hehtaaria metsääkin.
Kunta investoi pienempiin kohteisiin. Muun muassa Miinan koululle rakennetaan monitoimikenttä.
– Kuuman koululla on samanlainen. Paanan koulun pihakin onnistui hyvin. Siellä voi työpäivän jälkeen käydä vetämässä jalkatreenin, Määttä sanoo.
Keskusta-alueen kaava uusitaan ensi vuoden aikana. Luvassa on uusia kerros- ja rivitalotontteja.
Selkäimen alueelle on tulossa leikkipuisto, Opintien palvelutalon ja vanhusten rivitalon vesikatto remontoidaan ja sprinklerijärjestelmä uusitaan.
– Kiinteistöissä on iso riski sote-uudistuksen yhteydessä. Se, miten niitä uudistuksen jälkeen käytetään, on epäselvää.
Rantala lisää, että sote-uudistus ei näy talousarvion tai tulevien vuosien suunnitelmien tekemisessä.
– Kuntaliitto on ohjeistanut menemään niillä luvuilla, joita kunnilla on nyt, Rantala sanoo.
Lisäksi katuja päällystetään ja kevyenliikenteen väyliä rakennetaan.
– Katuvaloja uusitaan. Ledvalot otetaan käyttöön hillityn hallitusti, Rantala muotoilee.
Myös Loimijoen rantabulevardin rakennustöitä jatketaan hillittyyn tahtiin.
– Loimijokeen tehdään suihkulähde, joka näkyy, kun Jokioisille tullaan Forssan suunnasta.
Vesi- ja viemäriverkostoa kohennetaan parillasadalla tuhannella eurolla ensi vuoden aikana. Koulujen tieto- ja viestintäteknistä laitteistoa nykyaikaistetaan, mutta Rantalan mukaan koululaiset eivät vieläkään saa henkilökohtaisia läppäreitä tai pädejä.
Kunta aikoo ostaa myös uuden moottorikelkan.
– Moottorikelkkaa tarvitaan muun muassa latujen tekemiseen. Harmi vaan, että talvet ovat niin lyhyitä, Rantala sanoo. FL

Investointitarvetta ei juuri ole
Jokioisten asukasluku tämän vuoden alussa 5419.Työttömyysaste tällä hetkellä 10,1 prosenttia.Tuloveroprosentti 20,5.Verotulot 18,8 miljoonaa euroa.Valtionosuudet 9,5 miljoonaa euroa.Toimintamenot 33,7 miljoonaa euroa.Toimintatuotot 6,9 miljoonaa euroa.Vuosikate 1,5 miljoonaa euroa.Lainaa 17,5 miljoonaa euroa.Lainaa asukasta kohden 3269 euroa.Tilikauden ylijäämä 110 euroa.Suurimmat yksittäiset investoinnit: Miinan koulun monitoimikenttä 46000, josta kunnan osuus 31500, avilta loput, Kuuman vedenottamo 30000, Opintien palvelutalon ja vanhusten rivitalon korjaukset 70000.

Asiasanat