Lounais-Häme

Jokioisilla kukkivat ekologisuus ja kotimaisuus

Muutaman kuukauden ajan Jokioisilla oltiin ilman kukkakauppaa Marikan Kukkakorin suljettua ovensa loppukesällä. Joulukuussa Keskuskadulle avautui Vihersi-kukkakauppa, jota pitää floristi Tiina Lehto.

Työskentely kymmenen vuoden ajan eri kukkakaupoissa pääkaupunkiseudulla vakuutti Lehdon perustamaan oman liikkeen.

-Tämä oli jo pidempiaikainen haave. Olin edelliset pari vuotta kotona pienten lasten kanssa, nyt yrittäjäksi ryhtymiseen tuli sopiva hetki, Lehto kertoo.

Jokioisille Lehdon houkutteli hänen miehensä, joka on seudulta kotoisin ja työskennellyt Forssassa jo kymmenisen vuotta. Lehto ehti asua paikkakunnalla reilu pari vuotta ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Liike avautui joulukuussa Keskuskadulle vanhoihin Nordean tiloihin. Helmikuun alussa Vihersi muuttaa seinän taakse viereisiin liiketiloihin.

-Nämäkin ovat olleet ihanat tilat, mutta pienemmät tilat ovat helpommin hallittavissa, Lehto selittää.

Floristiksi Lehto opiskeli parikymmentä vuotta sitten, sen jälkeen hän ehti hankkia myös useita sisustusalan koulutuksia.

Sisustusalan osaamistaan Lehto haluaa tuoda liikkeessään myös esiin. Valikoimiin tulee lähitulevaisuudessa erilaista sisustustavaraa, kuten mattoja koreja ja tyynynpäällisiä.

-Siitä tulee kaupan nimikin, viher ja sisustus. Valikoimasta tulee ainakin aluksi suhteellisen pieni mutta täysin uniikki. Siis sellaista, mitä ei saa marketeista, Lehto selittää.

-Mitä olen asiakkaiden kanssa jutellut, he ovat ottaneet suunnitelmat ilolla vastaan ja olleet kiinnostuneita.

Lisäksi Lehto tekee sisustussuunnittelua tilauksesta, kuten myös esimerkiksi kausikukkasuunnittelua.

Lehto kertoo, että myyntiin tulevissa tuotteissa tärkeää on ekologisuus, joka muutenkin on Vihersi-kaupassa kantavana teemana.

Ekologisuus näkyy liikkeessä esimerkiksi kalusteissa, jotka ovat Lehdon mukaan pitkälti itse tehtyjä tai kierrätyskalusteita.

-Kasvit ovat tietysti ylipäätään ekologisia, mutta painotan vielä kukkien kestävyyttä esimerkiksi hoito-ohjeiden antamisen kautta, Lehto kertoo.

Lehto kertoo käyttävänsä luonnonmateriaaleja, mahdollisimman paljon maatuvia ja ekologiasia pohjia sekä esimerkiksi lastunauhojen tilalla ekologisempia kangasnauhoja.

-Kotimaisuus on myös tärkeää. Käytän läheltä tuotavia kotimaisia kasveja niin paljon kuin mahdollista.

Kotimaisista kasveista Lehdon valikoimissa on esimerkiksi tulppaaneja, amarylliksia, joulutähtiä ja valkoliljoja.

Kasvipuolelle Lehto on ottanut erityisen suuren valikoiman erilaisia ilmanpuhdistuskasveja.

Valikoimasta löytyy muun muassa saniaisia, muratteja, viirivehkoja ja orkideoita.

-Ne parantavat selvästi tilojen ilmaa. Esimerkiksi täällä liikkeessä tuntuu olevan fressi ilma koko ajan. Olen huomannut ilmanlaadun olevan hyvin tärkeää hyvinvoinnin kannalta, Lehto selittää. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic