Lounais-Häme

Jokioisilla varaudutaan leikkauksiin

Maanantai-iltana istunut kunnanhallitus päätti velvoittaa hallintokunnat suunnittelemaan suuruudeltaan kahden prosentin leikkauksia menoihinsa. Tehtyään laskelmat hallintokunnat raportoivat kunnanhallitusta siitä, mitä pitää leikata, supistaa tai lakkauttaa, jotta tavoitteeseen päästään.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valmiit pohjat talousarviolla, johon leikkaussummat on merkitty. Kun hallintokunnat ovat tehneet laskelmansa, kunnanhallitus keskustelee niiden pohjalta ensi vuoden budjetin suuntaviivoista ja suunnittelee niiden pohjalta ensi vuoden talousarvion.

Kunnanhallitus päätyi alkuperäisestä päätösehdotuksesta poikkeavaan päätökseen. Jokioisten hallinto- ja talousjohtajan Mika T. Rantalan mukaan tavoitteena on käydä kunnan budjettivajeen kimppuun tiukoilla taloustoimilla. Samalla päätöksellä pohjataan ensi syksynä eteen tulevaa keskustelua kunnan tulevasta tuloveroprosentista.

Tuloveroprosenttia nostettiin Jokioisilla edellisen kerran vuonna 2010. Nykyinen prosentti on 20,50.

-Luottamushenkilöt ovat vaihtuneet enkä osaa sanoa, mikä on uusien päättäjien kanta aiheeseen. Veroprosentin kanssa on aiemmin eletty noin kuuden vuoden sykleissä, mikä jälkeen on ollut tarvetta korotukselle. Nyt olemme selvinneet isoista investoinneista ilman korotuksia, Rantala huomauttaa.

 

Jokioisilla lähdetään ensi vuoden talousarvion valmisteluun aseina harava, kampa ja juustohöylä.

-Taloussuunnitelmassa on ensi vuodelle varattu vajaa miljoona euroa investointeihin. Siitäkin pitää yrittää saada noin 200 000 euroa nipistettyä. Se vaatii, että jokainen sarake suunnitelmassa haravoidaan tiheällä kammalla, Rantala kuvailee.

Ensi vuoden investoinnit ovat luonteeltaan ylläpitäviä, eivät niinkään uutta luovia. Esimerkiksi katujen päällystämiseen ja pieniin tieremontteihin on varattu 230 000 euroa ja sekalaisiin talonrakennusremontteihin 70 000 euroa.

-Tavoitteena on ensisijaisesti hillitä lainamäärän kasvua. Mistään kriisistä ei talouden osalta ole syytä puhua, Rantala painottaa.

Yksi kysymysmerkki on pitkään puhuttu kevyen liikenteen väylä Vaulammille. Väylään saatiin viime joulukuun budjettikäsittelyssä äänestyksen jälkeen 150 000 euron määräraha.

Vesijohtojen ja viemäriverkoston 160 000 euron määrärahaan tuskin kajotaan – summa on nimittäin jo nyt 100 000 euroa pienempi kuin kuluvana vuonna.

Keskusteluun nousee varmasti myös ensi vuoden veroprosentti.

 

Taloustilanteen kiristymisen selittävät pienenevät verotulot ja valtionosuudet. Tämänhetkisen arvion mukaan tulot pienenevät ensi vuonna reilun 800 000 euron verran, mikä vastaa yhden veroprosentin tuottoa Jokioisilla.

Kiinteistöverottajana Jokioinen on valinnut tietoisesti maltillisen linjan. Kiinteistöverot ovat alarajoilla, joten korotusmahdollisuuksia on silläkin puolella.

Jokioinen ottaa uutta, pitkäaikaista lainaa tänä vuonna 700 000 euroa, mutta raha on kassan täytettä, eikä niinkään korvamerkittyä tiettyyn kohteeseen.

-Me olemme käyttäneet paljon lyhytaikaista kassalainaa, koska sen korko on ollut nollatasolla. Nyt kuitenkin vaihdetaan osa lyhytaikaisesta lainasta pitkäaikaiseen, Rantala selittää.

 

Positiivinen pilkahdus Jokioisille saatiin alkuvuoden väestötilastoista. Jokioisten väkiluvun kehitys oli tammi-kesäkuussa niukin naukin plussalla, mutta seudun muihin kuntiin verrattuna tilanne on kohtalainen.

Vain Ypäjä pääsi toisena plussalle, kun taas esimerkiksi Tammelassa väki väheni 51 asukkaalla.

-Seuraava raportointijakso voi näyttää toisenlaiselta, sillä elo-syyskuussa opiskelijat usein vaihtavat kirjansa opiskelupaikkakunnalle. Se vaikuttaa tosin kaikissa kunnissa samalla tavalla, joten meillä lähtötilanne ei ole niin paha, Rantala arvioi.

Väkiluvun kehitys on oleellista myös valtionosuuksien kannalta, sillä väestöpohjaa käytetään osuuksien laskennan pohjana. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat