Lounais-Häme Jokioinen

Jokioislainen FM-Haus edistää ja lisää puun käyttöä rakentamisessa ministeriön tuen myötä

Ympäristöministeriöltä lähes 30 000 euroa tukea kehitystyöhön.
FM-Hausin toimitiloissa Jokioisilla rakennetaan puusta. Kuva: Lassi Puhtimäki
FM-Hausin toimitiloissa Jokioisilla rakennetaan puusta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Jokioislaiselle FM-Haus oy:lle myönnettiin 29 330 euron arvoinen ympäristötuki puurakentamisen edistämiseen ja kehittämiseen. Tuki on osa ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää ja lisätä puun käyttöä rakentamisessa.

– Tuen avulla voimme tuottaa tutkimustietoa puumoduulirakentamisen edistämiseksi. Maapallomme kantokyvyn takia tarvitsemme ekologisempia ratkaisuja ja me haluamme olla mukana edistämässä kestävää rakentamista, sanoo FM-Hausin operatiivinen johtaja Maria Jokinen.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on osoittaa puun käytön hyödyt rakentamisessa kiertotalouden näkökulmasta.

– Selvitämme pilottikohteen avulla, miten puusta valmistettujen moduulirakennusten uudelleenkäyttöä ja kierrätystä voidaan tehostaa entisestään sekä laskemme rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen. Tutkimme myös, miten voimme vähentää muovimateriaalien määrää rakentamisessa ja korvata niitä ensisijaisesti biopohjaisilla materiaaleilla.

Terveelliset tilat kuuluvat kaikille

Ympäristöministeriön myöntämä tuki on otettu tulevaisuuden tilaratkaisuja tarjoavassa FM-Hausissa vastaan innolla, sillä yrityksen strategiana on tehdä tilaa joustavasti ja kestävästi modernin yhteiskunnan tarpeisiin.

– Puu on ainoa rakennusmateriaali, joka on kestävä sekä talouden että ympäristön näkökulmasta. Toivomme, että tämän hankkeen myötä voimme edistää puurakentaminen yleistymistä sekä julkisella sektorilla että yksityisellä sektorilla, kertoo projektipäällikkö Toni Sjöman.

FM-Hausin nopeasti valmistuvat, muuntuvat ja siirreltävät tilat ovat oikea ratkaisu muuttuvaan tilantarpeeseen, mutta myös silloin kun halutaan välttyä ikäviltä sisäilmaongelmilta. Puu on itsessään luonnollinen ja hengittävä materiaali, ja lisäksi FM-Hausin moduulit rakennetaan sisätiloissa, jolloin ne eivät altistu rakennusaikaisille kosteusvaurioille.

– Me uskomme, että terveelliset tilat kuuluvat kaikille ja se oli yksi syy, miksi lähdimme mukaan tähän hankkeeseen. Rakennamme puusta, sillä se on paras materiaali terveellisten ja hengittävien rakennusten valmistamiseen, Sjöman jatkaa.

FM-Hausin yhteistyökumppaneina hankkeessa toimivat Winto Better World oy ja LCA Consulting oy. Hankkeessa tullaan tekemään tiivistä yhteistyötä myös Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen ja biotalouden insinööriopiskelijoiden kanssa.

Uusimmat

Näkoislehti

28.5.2020

Fingerpori

comic