Lounais-Häme

Jokioisten asumispalveluyksikölle korkotukilainavaraus Aralta

Ara (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) on myöntänyt Kehitysvammaisten Palvelusäätiölle investointiavustus- ja korkotukilainavarauksen Jokioisten asumispalveluyksikön rakentamiseen 15 kehitysvammaiselle henkilölle. Ara edellyttää, että Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä toimittaa sille asumaan tulevien henkilöiden avun ja tuentarpeiden, toimintakyvyn ja apuvälineiden kartoitukset. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä käynnistää kartoitusten tekemisen vammaispalveluiden toimesta niille henkilöille, joilla on tehostetun asumispalvelun tarve. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö käynnistää asumisyksikön rakentamisen suunnittelun heti, kun nuo kartoitukset ovat käytettävissä.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön tavoitteena on, että rakentaminen käynnistyy syksyllä 2018 ja että talo on valmis syksyllä 2019. Se edellyttää, että hankkeen osalta kaikki yksityiskohdat ovat selvillä ja niistä päätetty. Palvelusäätiö tekee tontinvuokrasopimuksen Jokioisten kunnan kanssa. Jokioisten kunta on ollut kehitysvammaisten henkilöiden asumisessa jo pitkään aktiivinen ennen kuntayhtymää ja FSHKY:n piirissä on sovittu, että asumispalveluyksikkö rakennetaan nyt Jokioisiin.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on rakentanut Forssaan Lamminrannan asumispalveluyksikön ja omistamme myös itsenäiseen asumiseen tarkoitettuja tukiasuntoja Forssan seudulla. Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on edelleen mahdollisuus ostaa näitä itsenäisemmän asumisen mahdollistavia asuntoja. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic