Lounais-Häme

Jokioisten kunta osti puolella miljoonalla DA-Designin tilat

 

Jokioisten kunta ostaa DA-Designin omistuksessa olevat Kiinteistö Oy Jokioisten Virastotalon osakkeet. Osakkeiden kauppahinnaksi sovittiin 510000 euroa.

Kaupan kohteena olevat osakkeet oikeuttavat hallitsemaan entisiä Kansaneläkelaitoksen, poliisin, nimismiespiirin, verotoimiston ja sivistystoimiston tiloja sekä kellarikerroksessa sijaitsevia arkisto- ja varastotiloja. Lisäksi osakkeisiin sisältyy virastotalon laajennusosassa olevat pajatilat. Tilojen kokonaispinta-ala on 1411 m2. Kauppahinnaksi on sovittu 510 000,00 euroa.

Jokioisten kunnanhallitus hyväksyi osakekaupan maanantaina. Kauppakirja kunnan ja DA-Designin välillä allekirjoitettiin viime perjantaina.

DA-Design on toiminut Jokioisilla tiloissa, joiden osakkeet se aikoinaan osti valtiolta. Osakekaupan myötä tilat siirtyvät kokonaan Jokioisten kunnan hallintaan.

Kaupan kohteena olevien tilojen pinta-ala on yhteensä 1411 neliömetriä. Alkuperäisten valtion virastotilojen lisäksi kauppaan lukeutuu virastotalon lisäsiipi, jonka DA-Design rakennutti vuonna 2008 hienomekaniikkahalliksi sekä yrityksen myöhemmin kunnalta hankkima lisätila, joka aiemmin oli sivistystoimen käytössä.

Kaupan jälkeen Jokiosten virastotalon kaikki osakkeet ovat kunnan hallinnassa.

Jokioisten kunnan talousjohtaja Mika T. Rantala kertoo, että huomattavan osan tiloista vuokraa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä. Rantalan mukaan hyky aikoo sijoittaa tiloihin eläinlääkäriaseman toimintoja, jotka siirtyvät Jokioisiin Forssan Viksbergistä. Lisäksi hykyn terveysvalvonta siirtyy Jokioisten virastotaloon.

-Loput DA-Designilta vapautuvat tilat otetaan kunnan omaan käyttöön. Tarkemmat suunnitelmat tilojen käytöstä tehdään myöhemmin, Rantala kertoo.

Huipputeknologian suunnittelu- ja laiteratkaisuja toimittava DA-Design osti viime vuoden lopulla entisen Hämeen Painon toimitilat Forssan Kassimäestä. Yritys on parhaillaan siirtämässä toimintojaan Jokioisilta Kassimäkeen. Muutto toteutetaan vaiheittain, jonka jälkeen tilat otetaan uuteen käyttöön. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti