Lounais-Häme

Jokioisten meijeri muuttaa Atrian halliin

Seitsemän vuotta tyhjillään ollut Atrian logistiikkakeskus saa taas elämää, koska kiinteistö myytiin tiistaina uudelle omistajalle.

Ostaja on vastaperustettu Munkkiniemen Kiinteistö Oy. Kiinteistön päävuokralaiseksi tulee Jokioisten Kartanon Meijeri.

Käytännössä meijeri siirtää kaikki toimintonsa nykyisistä vuokratiloista Forssaan entiseen Atrian halliin.

Halli sopi meijerin käyttöön, koska yritys saa suurempien ja selkeämpien tuotantotilojen lisäksi pakastamon, josta se on haaveillut jo pitkään. Pakastamoon mahtuu kaikkiaan 900 trukkilavallista elintarvikkeita, joten pakkastilaa vuokrataan eteenpäin.

Tähän mennessä reilut kymmenen yritystä on ilmoittanut kiinnostuksensa pakastamoa kohtaan. Yksi kiinnostuneista on Jokioisten Leipä. Jokioisten Kartanon Meijerin toimitusjohtaja Vesa Raatikainen ei voi vielä paljastaa muita toimijoita.

-Näyttää kuitenkin siltä, että pakastamo on käytännössä jo täynnä. Pakastamispalvelulle on seudulla selkeä tarve, kiinteistöosakeyhtiötä luotsaava Veijo Mäkinen sanoo.

Atrian vanhassa logistiikkakeskuksessa aloitetaan mittavat remontit heti.

Vaikka tarvittavat investoinnit ovat isoja, valmista pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti.

Mäkisen ja Raatikaisen tavoitteena on, että meijerin toiminnot saadaan siirrettyä tiloihin marraskuussa. Samaan aikaan myös pakastamon pitäisi olla käyttökunnossa.

Hieman myöhemmin tiloissa voidaan aloittaa laajempi pakkaustoiminta. Se tarkoittaa, että Jokioisten meijeri alkaisi pakata myös muiden yritysten elintarvikkeita.

Tällainen toiminta saattaa tarkoittaa rekrytointeja.

-TE-keskuksesta sanottiin, että ainakin työvoimaa löytyy paikkakunnalta, Raatikainen sanoo.

Investointien aikataulu on suunniteltu tiukaksi, koska hallin ulkosivuihin ei tarvitse kajota ollenkaan. Atria on pitänyt tyhjästäkin hallista hyvää huolta, joten vain sen sisukset pitää muuttaa vastaamaan Kartanon Meijerin tarpeita.

Raatikainen kuvailee, että Atrian vanhan kiinteistön hyviä puolia ovat ainakin sijainti, kunto ja rakennuksen tarjoamat mahdollisuudet.

-Atria on aikoinaan suunnitellut logistiikan toimivuuden viimeisen päälle. Jopa rekoille tarkoitettu lastauspaikka on lämmitetty, Mäkinen kertoo.

Atria ehti pitää logistiikkakeskustaan hallissa kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen se siirsi toiminnot muualle ja halli on jäänyt tyhjilleen.

Tulevaisuudenkin varalle Raatikaisella ja Mäkisellä on jo suuria suunnitelmia.

Jokioisten Kartanon Meijeri on varautunut laajentamaan toimintaansa, mikä saattaa tarkoittaa lähivuosina hallin laajentamista. Esimerkiksi meijerin jäätelölle olisi enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

-Olemme suunnitelleet herasäilöiden paikan siten, että niitä ei tarvitse siirtää, jos päätämmekin ryhtyä laajentamaan rakennusta, Raatikainen sanoo.

Laajennukset tulevat ajankohtaisiksi mahdollisesti vasta muutamien vuosien päästä.

Miehet ovat ehtineet suunnitella hallin pihaan tehtaanmyymälänkin. Suloinen puumökki kiinteistön pihassa on yhä haave, eikä yllä vielä prioriteettilistan kärkeen.

-Olemme suunnitelleet jo savupiipun suunnankin, mutta töihin emme ryhdy hetkeen, Raatikainen naureskelee. FL

 

Muutto askel askeleelta
Munkkiniemen Kiinteistö Oy osti Atrian logistiikkakeskuksen tiistaina.Ensimmäisenä kiinteistö irrotetaan Atrian järjestelmistä ja kiinteistöyhtiö tekee omat sopimukset eri toimijoiden kanssa.Investoinnit aloitetaan mahdollisimman pian.Halliin rakennetaan suuri pakkasvarasto, johon mahtuu 900 turkkilavallista elintarvikkeita.Hallin perälle rakennetaan meijerin tuotantotilat.Hallin etupäähän rakennetaan pakkaamo, jossa voidaan pakata useiden elintarvikeyritysten tuotteita.Kaupungin tuella rakennetun yhdyskäytävän tai niin sanotun putken käyttötarkoitus on vielä avoin. Pakastamoa voidaan tarvittaessa laajentaa sinne.Koko laitos oli Atrian käytössä kylmä. Nyt sisälle rakennetaan erillisiä kylmiöitä.Marraskuussa Jokioisten Kartanon Meijeri siirtää kaiken tuotantonsa halliin.Marraskuussa valmistuu pakastamo, jonne voidaan ottaa vastaan lukuisten yritysten tuotteita.Muutaman seuraavan vuoden aikana tiloja saatetaan laajentaa ja kiinteistön pihaan rakentaa tehtaanmyymälä.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic