Lounais-Häme Jokioinen

Jokioisten seurakunnan Messupysäkki voitti Kasvun Verso -palkinnon – Seurakunnan "koelaboratorio" vakuutti palkitsijat

Palkinnoksi Messupysäkki saa tuhat euroa jaettavaksi jokioislaiselle toimijalle, jota se haluaa tukea.
Messupysäkille tervetulleita ovat myös lapset, joille on illoissa omaa ohjelmaa. Forssalaiset Susanna ja Valto Sorri ovat Messupysäkin vakiokävijöitä. Kuva: Messupysäkki
Messupysäkille tervetulleita ovat myös lapset, joille on illoissa omaa ohjelmaa. Forssalaiset Susanna ja Valto Sorri ovat Messupysäkin vakiokävijöitä. Kuva: Messupysäkki

Kaikkien aikojen ensimmäisen Kasvun Verso -palkinto on myönnetty Jokioisten seurakunnan Messupysäkille. Pysäkki on seurakuntalaisten synnyttämä messuyhteisö, joka suunnittelee ja toteuttaa toimintansa itsenäisesti.

Hiippakunnallinen Kasvun Verso -palkinto perustettiin viime vuonna ja se jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon myöntää Tampereen hiippakuntavaltuusto, joka oli valinnassaan yksimielinen.

Seurakuntalaiset yhdessä vauvasta vaariin

Messupysäkin toimija Isto Iipola kertoo tiedotteessa, että yhteisöllä on ollut seurakunnan tuki yrittää ja erehtyä. Se onkin seurakunnan eräänlainen koelaboratorio.

– Alusta asti meillä vapaaehtoisilla on ollut kirkkoherra Jyrkin täysi luottamus ja valtuutus kokeilla, tehdä ja myös erehtyä rohkeasti. Kerran kuukaudessa tämä seurakunnan olohuone kutsuu räsymatot lattialla ihmisiä yhteen villasukat jalassa, etsimään Taivaan Isän kasvoja, tahtoa ja yhteyttä ihmisten kesken, seurakunta- ja kirkkokuntarajoista välittämättä.

Illat ovat tuoneet yhteen seurakuntalaiset vauvasta vaariin, ja lapsiperheet ja vanhempien mahdollisuudet aidosti osallistua otetaan huomioon.

– Tämä Kasvun Verso -tunnustus rohkaisee jatkamaan. Koemme sen myös luottamukseksi kaikkia messuyhteisöjä ja niiden synnyttämiä uudenlaisia toimintatapoja kohtaan. Tuntuu hyvälle, että voi etsiä omaa paikkaansa ja tehdä vapaaehtoistyötä oman seurakunnan ja yhteisön hyväksi, Iipola välittää yhteisön terveisinä.

Forssan seudulta kilpailun finaaliin pääsivät myös Forssan seurakunnan Lounaspysäkki-toiminta ja Nuokkari.

Messupysäkin esittelyvideo. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Palkinnoksi tuhat euroa eteenpäin annettavaksi

Palkinnoksi voitostaan Messupysäkki saa tuhat euroa edelleen lahjoitettavaksi sellaiselle paikalliselle toimijalle, jota se haluaa tukea ja kannustaa.

Kasvun Verso-palkinto luovutetaan Messupysäkille syksyllä järjestettävässä tilaisuudessa. Tuolloin palkinnon saaja paljastaa, mille paikkakunnan toimijalle se on päättänyt luovuttaa kannustuksena 1000 euroa.

Palkinto jaetaan jatkossa vuosittain toiminnalle, jossa on onnistuttu kehittämään seurakuntalaisten aktiivista toimijuutta. Seurakuntia rohkaistaan näin uudistamaan seurakuntaelämää ja liittymään paikallisen yhteisön ja paikkakunnan elämään.

 

Aiheesta aiemmin: Kasvun Verso -palkinnosta kisaa kolme lounaishämäläistä seurakuntahanketta – Messupysäkkiä järjestetään Jokioisilla kokonaan vapaaehtoisvoimin (FL 29.5.2020)

Uusimmat

Näkoislehti

15.8.2020

Fingerpori

comic