Lounais-Häme

Joulu on piristysruiske keskellä hiljaista talvea

Humppilan Lasin käytävillä mainostetaan tarjouksia. Arkiaamupäivänä liikkeissä on runsaasti tilaa kierrellä eikä kassoille tarvitse jonottaa.

Kauppakeskus elää selvästi rauhallista aikaa vuodesta. Mökkiläiset ovat kaikonneet melkein kolme kuukautta sitten ja valtatie kahden liikenne on hiljentynyt.

Hiljaiseloa jatkuu lokakuusta maaliskuun loppuun. Onneksi siihen keskelle osuu kuitenkin joulu. Se on monen kauppiaan helpotus.

Viimeistään joulukuun alusta alkaen Humppilan Lasiin on alkanut virrata viikonloppuisin joululahjaostosten tekijöitä. Pikkujouluryhmät ovat pysähtyneet teatterimatkallaan kahville, ja kun joululomat alkavat, lomalaiset lähtevät kiertelemään ja katselemaan tarjouksia.

-Kyllä joulua voi kutsua yhdeksi vuoden sesongiksi. Silloin meillä on vuoden neljäs ja viimeinen kampanja-aika, sanoo Kauppakeskus Humppilan Lasin yrittäjäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Anna-Maria Lehikoinen.

Lehikoinen pyörittää Humppilan Lasissa Cafe Lasikelloa, joka täyttyy ruokailijoista joulun alla erityisesti silloin, kun tarjolla on joululounas. Tänä vuonna nuo päivämäärät ovat 13. ja 16. joulukuuta.

-Jouluruokailu on todella kysytty ja pidetty. Silloin tullaan syömään ja ostoksille kauempaakin. Myös jotkut paikalliset yrittäjät tarjoavat työntekijöilleen joululounaan, Lehikoinen kertoo.

Vaateliike Sari’s Shopia pyörittävä Sari Peltomäki on pannut merkille, että tämä syksy on ollut Humppilan Lasissa aiempia vuosia vilkkaampi.

-Yleensä marraskuu on yksi vuoden hiljaisimpia kuukausia, mutta tänä vuonna kävijöitä riitti. Toivotaan, että koko vuonna ei tulisi hiljaista.

Peltomäki kuitenkin tietää, että nyt eletään aikaa, jolloin täytyy markkinoida. Kesällä sitten keskitytään myymään niin paljon kuin ehtii.

-Minulla on sellaisia asiakkaita, jotka tulevat syksyllä kättelemään ja sanovat, että nähdään taas ensi keväänä. Talvella pitää oikeasti tehdä töitä sen eteen, että asiakkaat lähtevät liikkeelle.

Totta kai kauppakeskuksessa on sellaisiakin yrityksiä, joiden toimintaan eivät sesongit juuri vaikuta.

Yksi niistä on Reetta Koskisen parturi-kampaamo Tukkapölly.

-Ihmisten pitää leikkauttaa hiukset, oli vuodenaika mikä tahansa, Koskinen sanoo.

Parturinpenkissä istuu keravalainen Taina Kiuru, jonka hiuksia Koskinen värjää.

Kiurun syy tulla Keravalta asti Humppilaan kampaajalle ei ole pelkästään hyvä parturikampaaja. Myös Humppilan Lasin tunnelma viehättää.

-Täällä on jotenkin tuttavallinen ilmapiiri ja paljon palveluja. Voin käydä kampaajan jälkeen apteekissa ja ostella joululahjoja, Kiuru sanoo.

Koskinen ja Sari Shopin yrittäjä Peltomäki sanovat, että hyvä tunnelma ja palvelu ovat Humppilan Lasin vahvuuksia.

-Meillä käy vakioasiakkaita 200 kilometrin päästä, koska he tietävät saavansa täällä palvelua, Peltomäki sanoo. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat