Lounais-Häme

Joulupuu uuteen ennätykseen

Joulupuu-hyväntekeväisyyskeräys teki uuden lahjoitusennätyksensä Forssassa. Forssan seudun nuorkauppakamarin järjestämään keräykseen lahjoitettiin peräti noin 600 lahjapakettia. Lisäksi keräys tuotti noin 400 paria sukkia ja muuta neuletavaraa.

Valtakunnallinen nuorkauppakamarien järjestämä Joulupuu kerää lahjoituksia niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman joululahjoja.

-Olen tyytyväinen keräyksen onnistumiseen ja siihen, että näin moni ihminen halusi jakaa hyvää mieltä paikallisille lapsille. Ihmisillä on selvästi kova halu auttaa toisia, iloitsee Joulupuu-keräystä Forssassa vetänyt Sanna Järvi nuorkauppakamarista.

 

Keräys on aina saanut forssalaiset heltymään, mutta tämänkertainen tulos yllätti järjestäjätkin. Edellisvuonna lahjoituksia saatiin noin 400 paketin verran.

-Joulupuu on tehnyt ennätyksiä nyt vähän joka puolella Suomea. Kaiken kaikkiaan hyväntekeväisyyskeräyksille vaikuttaa olevan tällä hetkellä kysyntää, Järvi toteaa.

Järvi arvioi, että yksi syy keräyksen suureen suosioon oli keräystavan muutos. Lahjoitusaika oli aiempaa pitempi ja ihmiset saivat jättää lahjoituksensa keräyslaatikkoon ohi kulkiessaan.

-Keräyspiste oli non-stopina avoinna kaksi viikkoa, joten siihen oli helppo osallistua. Forssa on ainoa paikka Suomessa, jossa keräys järjestettiin näin. Muualla lahjat on luovutettu pakettikorttiperiaatteella.

Joulupuu-keräys järjestettiin Forssassa yhden välivuoden jälkeen. Sanna Järven mukaan uusi toteutustapa osoitti toimivuutensa. Keräys on päätetty järjestää uudelleen vuoden kuluttua ja sille on valittu myös vetäjä.

 

Lahjojen kirjo oli Järven mukaan melko kattava. Lahjoituksina saatiin muun muassa vaatteita, leluja ja lahjakortteja. Lahjoja jää siis jaettavaksi kaiken ikäisille lapsille ja nuorille ikävälillä 0–18 vuotta.

Keräyksessä nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneita olivat Lounais-Hämeen Huuhkajat ry, Liha ja Säilyke, Lähitapiola, K-Citymarket, Forssan seurakunta, Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä ja Forssan Lehti.

Yleiset keräyspisteet sijaitsivat Lähitapiolan toimitiloissa ja K-Citymarketin käytävällä sekä Forssan seurakuntatalossa. Lisäksi työpaikkakeräyksiä järjestivät koulutuskuntayhtymä sekä Liha ja Säilyke.

-Haluan kiittää yhteistyökumppaneita siitä, että he lähtivät auliisti mukaan tähän hankkeeseen. Valtavan kiitoksen ansaitsevat myös kaikki lahjoituksia tehneet ihmiset, Sanna Järvi kiittelee. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/42696-joulupuu-keraa-lahjoja-lapsille-valivuoden-jalkeen