Lounais-Häme

Juhannus ei tunnu samalta ulkosuomalaiselle – "Mikään ei voita Suomen luontoa"

Purje pullistuu vienon tuulenvireen osuessa siihen, veneeseen kiinnitetty Suomen lippu alkaa lepattaa. Vene lipuu jokea pitkin rauhallisesti. Purjehtijat toivottelevat hyvää juhannusta toisilleen, ilta-aurinko lämmittää mukavasti.

Tapahtumapaikka ei tällä kertaa ole kuitenkaan perinteinen suomalainen juhannusmaisema.

Joen rannoilla on kerrostaloja ruskean eri sävyissä. Veneen pohjaa rummuttavat Niilin aallot. Alla oleva venekin on Suomessa harvinaisempi felukka.

Näin “osa-aikasomerolainen” toimittaja-valokuvaaja Päivi Arvonen vietti juhannustaan Egyptin Kairossa, joka oli Arvosen toinen koti 12 vuoden ajan.

-Felukka-ajeluja teimme useana juhannuksena egyptinsuomalaisten kanssa, Arvonen kertoo.

 

Työmatkat ovat vieneet freelanceria vuosien saatossa Egyptin lisäksi Lähi-itään, muihin Pohjois-Afrikan maihin, Australiaan, eri puolille Eurooppaa ja Thaimaahan.

Juhannuksena Arvonen on yleensä tehnyt töitä siinä missä muinakin päivinä.

Arvonen kertoo, että ulkomailla juhannuksen viettäminen tuntuu pakotetummalta kuin kotimaisemissa.

-Kun ulkosuomalaiselle toivottaa hyvää juhannusta tai vappua, ei se tunnu samalta. Juhannukseen kuuluu Suomen kesä niin olennaisesti, Arvonen kertoo.

-Sama asia on joulun kanssa. Ei joulutunnelmaa saa, jos palmut huojuvat vieressä.

 

Viime vuonna Arvonen oli juhannuksena Suomessa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.

-Vietin juhannuksen naapureideni kanssa. Kohokohta oli, kun kuuntelimme Finlandia-hymnin ja nostimme Suomen lipun salkoon, Arvonen kertoo.

Suomi-juhannuksen miinuspuoliksi hän listaa hyttyset sekä viileähkön kelin. Tosin Arvonen on oppinut nauttimaan Suomen kesästä keleistä riippumatta – ja toisaalta hyttysetkin kuuluvat kesätunnelmaan.

-Olen ollut aika paljon kuumissa maissa, ja Suomen kesä tuntuu viileältä, vaikka olisikin lämmintä – ja se on ihanaa. Toukokuussakin palelin Suomessa, vaikka oli poikkeuksellisen kuumaa, Arvonen naurahtaa.

-Tosin onhan Suomen kesä kauneimmillaan, kun aurinko paistaa.

Tänä vuonna Arvonen aikoo juhlia juhannusta hyvässä seurassa ja niin sanotusti perinteisin menoin.

-Pääasia on nauttia Suomen luonnosta, Arvonen sanoo.

 

Arvoselle juhannuksessa ja ylipäätään Suomessa vietetyssä ajassa tärkeintä onkin nimenomaan Suomen luonnosta nauttiminen.

-Suomen kesäinen ja myös syksyinen luonto on minulle todella tärkeää. Jokainen hetki, jonka saan viettää luonnossa, on yhtä juhlaa. Juhannus ei erityisemmin korostu päivien joukossa, Arvonen kertoo.

Arvonen viettää Suomessa vuosittain useamman kuukauden, joiden aikana hänen ykköspaikkansa on metsä. Arvonen käy luonnossa useamman kerran viikossa kävelemässä, usein kamera mukanaan.

Hän kertoo arvostavansa suomalaisessa luonnossa sen vehreyttä ja vihreyttä.

-Suomessa ei ehkä osata arvostaa luontoa, koska sitä on kaikkialla ympärillämme. Luonto ei kuitenkaan ole missään samanlaista kuin Suomessa. Egyptin aavikot ovat hienoja ja kauniita, mutta mikään ei voita Suomen luontoa, Arvonen kertoo.

 

Meluisien ja kiireisien miljoonakaupunkien jälkeen somerolainen on oppinut arvostamaan myös luonnon hiljaisuutta.

-Aina kun palaa ulkomailta Suomeen, sitä häkeltyy siitäkin, kuinka pitkään kesällä on valoisaa. Valoisuuden unohtaa aina, vaikka olen viettänyt lukemattomia kesiä Suomessakin.

Arvonen uskoo luonnolla olevan ihmiseen tervehdyttäviä ja positiivisia vaikutuksia, joita tulisi osata arvostaa ja hyödyntää nykyistä huomattavasti enemmän. Suomalaiset tuppaavat myös nurisemaan jo mainitusta viileydestä ja myös lyhyestä kesästä, mutta Arvosen mukaan asian voisi kääntää ympäri ja hyödyntää niitä nykyistä paremmin matkailuvaltteina.

-Monessa maassa ei ole neljää vuodenaikaa. Jos Suomessa olisi kauniita kesäkelejä 12 kuukautta, ei tätä osattaisi arvostaa. Kuumissa maissa asustavat osaavat arvostaa Suomen viileitäkin ilmoja ja vaihtuvia vuodenaikoja, Arvonen kertoo. FL

 

Uusimmat