Lounais-Häme

Juomavesi pitää keittää Lopen Launosten alueella

Lopen Launosten vedenottamon talousveden tutkimuksissa on tänään 18.8. todettu mikrobiologisten laatuvaatimuksen ylittyneen suolistoperäisten enterokokkien sekä mikrobiologisten laatusuositusten ylittyneen koliformisten bakteereiden osalta. Verkostoveden saastumisen syyksi epäillään pintaveden pääsyä raakavesikaivoon. Saastumisen lähteeksi epäilty kaivo on poistettu käytöstä tänään.

Launosten verkostoa desinfioidaan kloorilla ja tämä aiheuttaa muutoksia veden makuun ja hajuun. Juomavesi tai ruuanvalmistukseen käytettävä vesi tulee keittää Launosten, Kormun ja Nyynäisten alueella, koska myös taudinaiheuttajabakteereita saattaa olla verkostossa. Keittokehotus koskee koko Launoston vedenottamon jakelualuetta ja on voimassa toistaiseksi.

Juomavesi tai ruuanvalmistukseen käytettävä vesi tulee keittää. Erityisen tärkeää tämä on lasten, vanhusten tai muutoin heikkokuntoisten osalta. Keittoaika on noin 5 minuuttia. Vedenkeittimissä keittoaika ei ole riittävä. Myös kahvinkeittimissä, mehujen laimennoksissa
ja jääpaloihin käytettävä vesi on keitettävä. Siivoukseen, tiskaamiseen ja peseytymiseen voi käyttää hanavettä aivan normaalisti, kuitenkin on huolehdittava siitä, että pestyt astiat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic