Lounais-Häme

Juurilla: Sukupolvi sukupolven jälkeen samoilla asuinsijoilla Forssassa ja Tammelassa

Pöydän ääressä istuu neljä sukupolvea syntyperäisiä forssalaisia. 8-vuotiaan Riannan isomummo Leena Silvennoinen, mummo Päivi Palomäki ja äiti Sarita Silvennoinen ovat syntyneet, varttuneet ja perustaneet perheensä Forssassa. Eivätkä ole koskaan mielineet muualle asumaan.

Ketjua olisi helppo jatkaa: Leena Silvennoisen äiti ja äidinäiti olivat forssalaisia.

-Tai Tammelan pitäjäähän Forssa tuolloin oli, Silvennoinen lisää.

Isän puolelta Silvennoisen juuret juoksevat Jokioisille 1640-luvulle saakka. Sitä pidemmälle Silvennoinen ei ole sukututkimuksessaan päässyt.

Pöydän äärellä on valtaisa määrä paikallistietoutta, paikallisia tapoja ja puheenpartta, jotka ovat siirtyneet äidiltä tyttärille ja myös pojille. Kuin huomaamatta.

 

Juuret ovat syvällä myös Siikosten perheessä. Ja ihan kirjaimellisesti: Kirsi Siikosen suku on viljellyt maata Riihivalkamassa vuodesta 1545 alkaen. Tuolloin Nikulan tila lohkaistiin Anttilan tilasta. Kirsin mies Jouko Siikonen on tilan 15. isäntä ja samalla neljäs vävyisäntä – edes ennen vanhaan maatila ei siirtynyt automaattisesti vanhimmalle pojalle.

-Sukunimi ei ole ollut tässä ketjussa merkityksellinen, Kirsi, omaa sukuaan Pelto-Huikko toteaa.

Kirsille sukutilan jatkaminen ei ollut itsestäänselvyys. Kaukana siitä.

-Kuin kylmään veteen tipahtaminen, hän kuvailee alkua.

-Lapsuudessani en koskaan ajatellut tilan jatkamista. Muistan katsoneeni äitiä, joka meni aina kauhealla kiireellä navettaan. Ajattelin, että tuohon hommaan en ryhdy.

Ennen kuin sukutilan jatkaminen tuli ajatuksen asteelle, Kirsi oli löytänyt Joukon, pientilallisen Lunkaasta, missä Siikosten suku asui neljättä sukupolvea. Samoihin aikoihin Kirsin pikkuveli valitsi opiskelun ja kysyi siskoltaan, jatkaisiko tämä tilaa.

Päätöstä helpotti ratkaisevasti se, että agrologikoulutuksen saaneen Joukon haaveena oli maanviljelijän ammatti.

-Tiesin että pärjään ja pystyn elättämään ja tuomaan viljelemällä elannon perheelle, Jouko kertoo.

Nuoripari muutti Lunkaasta Riihivalkamaan ja nyttemmin tilat on yhdistetty.

 

Palataan Forssaan. Leena Silvennoisen äiti oli töissä Kehräämöllä. Myös Leena aloitti tekstiiliteollisuuden ympärille versoneissa työtehtävissä. Forssan Klubi kutsui 17-vuotiaana, mistä hän Klubin palon ja lasten saannin jälkeen siirtyi Finlaysonin tehtaalle.

-Olisin halunnut opiskella, mutta se ei ollut mahdollista. Äiti vannotti, että menet töihin Finlaysonille, se on vakavarainen firma.

Töitä todellakin riitti eikä paikkakunnan vaihtamista tarvinnut edes miettiä.

-Ei ole kahta Forssaa. Forssa oli lintukoto ja hyvä täällä on edelleen, vaikka levottomuus on lisääntynyt, Leena toteaa.

Myös lapset ovat juurtuneet. Päivi ei haikaillut lähtöä edes nuoruusvuosina, kun suuri osa kavereista muutti opiskelujen perässä muualle. Forssaan jääminen oli yhtä kivutonta Saritalle.

-Mutta enää ei voi tuudittautua siihen, että työpaikka on pysyvä. En haluaisi muuttaa, mutta opiskeluhaaveiden vuoksi on mahdollisesti muutettava hetkellisesti pois, Parmarinella työskentelevä Sarita sanoo.

 

Forssaa enemmän pysymisen vaakakupissa taitavat painaa sukulaisuussuhteet.

-Vaikka sukulaisia ei näe joka päivä, niin aina voi tukeutua heidän apuun, jos on tarvetta, Sarita tiivistää.

Sama pätee toisin päin.

-Kun jäin yksin, en kuitenkaan jäänyt yksin, Leena hiljenee.

Kolmikko ei voisi edes kuvitella tilannetta, jossa lähisuku olisi hajallaan.

-Olisi niin surullista, jos vanhemmat ja isovanhemmat asuisivat kaukana. Hämeenlinnan ja Forssan väli vielä menettelisi, kunhan edes osa suvusta olisi Forssassa, Sarita toteaa.

Saritalla oli itsellään harvinaisen läheiset välit isovanhempiinsa.

-Tuntuu hyvältä, että myös omilla lapsilla on mahdollisuus mummolaan.

Forssaa kolmikko pitää hyvänä paikkana varttua, ja kelpaa se vähän vanhemmillekin.

-Voihan täällä olla vähän nurkkakuntaista mutta sijaintinsa puolesta Forssa on ykköskunta. Mitä täältä ei löydy, pääsee helposti hakemaan. Sadan kilometrin säteellä on aika hyvin putiikkeja, Päivi toteaa.

 

Siikoset arvostavat hekin sukua. Niin sukulaisten tuomaa rikkautta perhesuhteisiin kuin konkreettista apuakin.

-Hyvä, että asuvat lähellä, mutta hyvä, etteivät samassa talossa, Jouko toteaa.

Kirsi on hivenen eri mieltä.

-Työtä on paljon eivätkä kahdet kädet tahdo riittää. Lapsuudessani oli näppärää, kun oli useampi sukupolvi saman katon alla. Apua oli aina saatavilla niin töihin kuin lasten vahtimiseen, Kirsi sanoo ja lisää.

-Ja kyllä mekin jo haaveilemme jo lastenlapsista. Saa ikään kuin elää pikkulapsi-iän uudestaan.

 

On ehkä yllättävää, etteivät lapsuudenystävät ole pysyneet haastateltavien arjessa.

Sarita kasvoi heistä eroon, kun lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan tekstiili- ja vaatetusalaa Tammelaan. Kirsin kaksi parasta ystävää muutti lukion jälkeen muualle.

-Ystävyys onneksi jatkuu ja aina kun tavataan, juttu jatkuu siitä, mihin edelliskerralla jäätiin, Kirsi lisää.

Jouko puolestaan ihmettelee, miten Lunkaan kylältä Riihivalkamaan muuttaminen lähes katkaisi yhteydenpidon nuoruuden kavereihin.

-Siinä mielessä tuntui kuin olisi muuttanut eri kaupunkiin.

Taustalla olivat ja ovat edelleen ne kuuluisat ruuhkavuodet.

 

Siinä missä Sarita on varautunut siihen, että Forssasta voi olla pakko muuttaa jossain vaiheessa, myös Siikoset ovat tiedostaneet, ettei suvun perinteen jatko ole automaattista.

-Emme voi vannoa, että olemme maanviljelijöitä työelämän loppuun saakka. Se tuo tietynlaista epävarmuutta.

Jos maanviljelyn pohja romahtaa, Siikosille se ei välttämättä tietäisi Tammelan hylkäämistä: Jouko on tehnyt metallialan töitä, Kirsi on koulutukseltaan myös lastentarhanopettaja.

Ja kaikkensa Siikoset tekevät, jotta Nikulan tila olisi valmis muuttuvaan aikaan. Lehmät vaihdettiin sikoihin jo Kirsin vanhempien aikana ja nyt sikojen tilalle on tulossa hyönteisiä.

-Pitää hyväksyä, että maailma muuttuu ja samalla miettiä, miten voi jatkossakin saada täältä elantonsa, Tammelaan juurtuneet toteavat. FL

 

Uusimmat