Lounais-Häme

Kaamosaika koettelee juuri nyt – Lue työterveyspsykologien vinkit jaksamiseen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 17.12. 2016. Vaikkei olisi varsinaisesti masentunutkaan, kaamosaika vaikuttaa mieleen ja elimistöön.
Marraskuussa on pimeää ja ankeaa. Moni suomalainen tuntee kaamosmasennuksen ja voimattomuuden oireet. Kuva: Jaana Mattila

Työterveyspsykologi Virpi Laakso kertoo, että talviaika vaikuttaa ihmisiin monella tavoin.

– Pimeyden vaikutus tuppaa laskemaan mielialaa. Voi olla vähän mieli maassa. Vaikeimmillaan tulee jopa kaamosmasennusta – silloin puhutaan jo virallisesta diagnoosista.

Vaikkei olisi varsinaisesti masentunutkaan, kaamosaika vaikuttaa mieleen ja elimistöön.

– Voi olla, että mikään ei oikein innosta. Väsymys lisääntyy. Ärtymyskin voi vetää pinnan tiukalle, Virpi Laakso luettelee.

Yhteydenottoja työterveyspsykologille tulee talviaikaan monista syistä, mutta Laakso myöntää, että pimeyskin tuo kuormitukseen oman osansa.

– Puheissa tulee esiin, että tämä pimeä aikakin vaikuttaa.

Loppuvuosi psykologin sesonkia

Laakson mukaan yhteydenotot psykologille lisääntyvät vuoden loppua kohti.

– On pitkä syksy takana, eletty töitä paiskien. Lähestyvä joulukin aiheuttaa omat paineensa. Joulunaika aiheuttaa mielelle painetta riippumatta perhetilanteesta, se on aina mielelle erityistä aikaa. Jouluun liittyy paljon odotuksia, tuntoja ja tunnelmia.

Monella työpaikalla myös kiire vaikuttaa työntekijöiden mielialaan ja jaksamiseen.

– Tämä aika voi olla hyvin kiireistä aikaa työpaikoilla, paljon deadlineja, asioita, jotka pitää saada päätökseen. Tulossa on lomia ja vapaapäiviä. Ne aiheuttavat painetta töihin ja töiden kasautumista. Ihmiset stressaantuvat.

Vähennä kuormitusta

Työterveyspsykologi tarjoaa vinkkejä, joiden avulla henkistä kuormitusta voisi vähentää.

-Voi miettiä esimerkiksi deadlineja, voisiko joitakin siirtää myöhemmäksi. Stressistä ja omista tunnelmista kannattaa puhua työpaikalla ääneen, silloin saa vertaistukea. Kannattaa myös pyytää apua töissä. Usein muillakin työtovereilla on kiire, joten paljon ei välttämättä saa, mutta pienikin apu voi olla merkittävä jaksamisen kannalta.

Oikein kiireiseen ja stressaavaan työpäivään Laakso suosittelee minitaukoja.

-Silloin voi keskittyä hetkeksi vaikka vain hengittämiseen tai johonkin muuhun rauhalliseen. Ei nyt välttämättä tarvitse meditoimaan ryhtyä. Minitauoksi käy muukin, vaikka jaloittelu tai lyhyt käväisy ulkona. Pienelläkin tauolla voi olla elvyttävä vaikutus.

Hän kertoo, että myös kirkasvalolampusta osa kokee hyötyvänsä.

Hyvät elämäntavat auttavat

Jos pimeys painaa, Virpi Laakso kehottaa turvautumaan hyviksi havaittuihin elämäntapoihin.

-Ulkoilu on tärkeää, varsinkin, jos pystyy ajoittamaan sen valoisaan aikaan. Kaikenlainen liikunta auttaa myös.

Nukkuminen voi tähän aikaan vuodesta häiriintyä jatkuvan pimeyden vuoksi, mutta työterveyspsykologi suosittelee hyviin yöuniin panostamista.

-Kannattaa panostaa siihen niin paljon kuin itse voi vaikuttaa. Rauhoittavat iltarutiinit voivat auttaa asiaa.

Hän suosittelee myös harrastamaan niitä asioita, jotka itselle tuottavat hyvää mieltä.

-Moni pitää esimerkiksi kynttilöiden polttamisesta ja vuodenaikavaloista. Harrastukset voivat auttaa, vaikkapa käsityöt, kirjojen lukeminen tai metsäretket. Jokaisen täytyy miettiä se oma hyvänmielen juttunsa.

Virpi Laakso kertoo, että talvikausi on psykologinkin vastaanotolla työntäyteistä.

-Helmikuussa aletaan jo kokea, että pimeyden vaikutus helpottaa.  FL

Työterveyspsykologien vinkit virkeyden lisäämiseen

Asenne: Hyväksy vuodenaika sellaisena kuin se on, niin se on helpompi kestää.
Ulkoilu: Ulkoileminen varsinkin valoisaan aikaan nostaa vireystasoa.
Liikunta: Kaikki liikunta virkistää, mutta erityisesti porukalla liikkuminen, kuten tanssi tai pelaaminen.
Ravinto: Vaikka pimeän aikaan tekee mieli hiilihydraattipitoista ja makeaa syötävää, monipuolinen ruokavalio on tärkeää myös talvella. Jos et syö riittävästi kalaa, kannattaa syödä vaikka kalaöljykapseleita.
Nukkuminen: Pimeä vuodenaika väsyttää ja silloin pitäisikin nukkua enemmän. Jos väsymys silti jatkuu, kannattaa miettiä elämäntapojaan ja tarvittaessa käväistä lääkärin pakeilla.
Iltaohjelma: Älä jää joka ilta sohvalle, vaan suunnittele mukavaa ohjelmaa. Jos sovit tapaamisista läheistesi kanssa tai varaat tapahtumiin paikat, niihin tulee myös lähdettyä.
Hauskuus ja hemmottelu: Huumori auttaa moneen, joten kannattaa esimerkiksi katsoa komediasarjoja. Myös saunominen, hieronnat ja mielihyvää tuottavat hoidot lisäävät hyvää oloa talven keskelle.
Lähde: Mehiläinen 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

4.12.2020