Lounais-Häme

Kädenpuristuksella Someron kaupungille?

Someron seudun kuntokotiyhdistyksen ja Someron kaupungin edustajista koostuva työryhmä esittää yksimielisesti, että Lamminniemen hyvinvointikeskuksen kiinteistö toimintoineen siirtyy Someron kaupungin omistukseen.

Vielä syksyllä Lamminniemeä kaupiteltiin kaupungille 1,5 miljoonan euron hinnalla mutta työryhmän esityksessä rahaa ei siirtyisi: kuntokotiyhdistys lakkautettaisiin ja sen omistamat osakeyhtiöt siirtyisivät vastikkeetta kaupungille yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. Velat eivät osapuolten mukaan ole merkittäviä.

Päätöksiä on luvassa nopeasti. Someron seudun kuntokotiyhdistys ry:n hallitus antaa oman esityksensä 3.5. Someron kaupunginhallituksen asialistalle kauppa-asia edennee toukokuun lopulla ja ilman yllätyksiä valtuusto voisi käsitellä asiaa kesäkuussa.

Ennen lopullisia päätöksiä neuvotellaan erityisesti seuraavista asioista: Lamminiemen tavoitteena on säilyttää nykyiset työpaikat mahdollisimman laajasti.

Kaupunki puolestaan selvityttää kiinteistökokonaisuuden kuntoa.

Lamminniemen palveluksessa on noin 60 henkilöä. Noin puolet työskentelee kaupungin tehostetun asumisen palvelukeskuksessa Katajakodissa, jossa Lamminiemi toimii palveluntuottajana.

Sotaveteraaneja Lamminniemessä asuu hieman yli 20. Lamminniemessä käy sotaveteraaneja myös kuntoutuksessa ja päivätoiminnassa.

Siitä ei tingitä, että Lamminniemen sotainvalidit ja veteraanit saavat jatkossakin asua tutussa ympäristössä.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen toteaa Lamminniemen 5 500 neliön kiinteistökokonaisuuden tarjoavan kaupungille monia mahdollisuuksia ja synergiaetuja.

Alustavasti on keskusteltu perusturvan hallinnon ja kotihoidon tiimien siirtyvän nykyisistä huonokuntoisista tiloista Lamminniemeen, minne muuttaisivat myös Rauhankallion ryhmäkoti Somerniemeltä ja mielenterveysyksikkö terveyskeskuksen vieressä sijaitsevasta Jonkkalasta.

-Kaupungin tarjonnasta on puuttunut toistaiseksi välimuoto tehostetun palveluasumisen ja kotipalvelujen väliltä. Jos kaupat toteutuvat ja kotihoidon tiimi on valmiina Lamminniemessä, avautuu mahdollisuuksia kevyemmän palveluasumisen kehittämiseen, Suikkanen visioi.

Lamminniemen tiloissa on jo nyt vuokralla ryhmäperhepäiväkoti, joten Lamminniemen hyvinvointikeskus voi jatkossa olla entistä monipuolisempi hyvinvointipalveluiden keskittymä.

Someron seudun kuntokotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Aulis Kankare ei halua ottaa kantaa siihen, miksi kauppahinnasta on tippunut 1,5 miljoonaa.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen toteaa puolestaan, ettei kaupunki voi ottaa taloudellisia riskejä tilanteessa, jossa sote-päätökset vaikutuksineen ovat edelleen vaikeasti ennakoitavissa.

Kaupan arvioidaan kuitenkin vahvistavan Someron toimintamahdollisuuksia muuttuvassa sosiaali- ja terveyspalveluiden kentässä.

-Jos talo on täynnä asiakkaita, mahdollisuudet olla palveluntuottajana sotessa paranevat, Lamminniemen hyvinvointikeskuksen toimitusjohtaja Mailis Salmi ennakoi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic