Lounais-Häme

Kaivostoiminta on äärimmäistä riskibisnestä

IP-mittauksella luodataan kallioperän sähkönjohtavuutta ja päästään kullan seuralaismineraalien jäljille. Tuloksena on kallioperän rakenteen mallinnus.
Satulinmäessä on tehty myös koekairauksia. Geologian tutkimuskeskus on pohjustanut tutkimuksia peruskartoituksella, ja Avalon Minerals on todennut, että tutkimuksia kannattaa jatkaa. Geofysikaalista mittausta seuraa mittausten analysointi ja tulosten tarkastelu sekä kairausvaihe, joihin kaikkinensa kuluu puoli vuotta.
Lounais-Hämeessä kallioperää tutkivat suomalaiset aliurakoitsijat ulkomaisella rahoituksella. Tutkimukset aloitti kanadalaisen Nortec Minerals -yhtiön suomalainen tytäryhtiö Tammela Minerals, jolle myös tutkimusalueen valtaukset kuuluvat. Vuonna 2016 Nortec Mineralsin kumppaniksi tuli australialainen Avalon Minerals, joka ryhtyi rahoittamaan tutkimuksia. Avalon Minerals teki myös laajoja varausilmoituksia tytäryhtiönsä Scandian Metals Ab:n nimissä.
Varausilmoituksien satojen neliökilometrien kokonaisalasta suurosa sijoittuu Lounais-Hämeeseen.
Satulinmäen tienoon lisäksi yhtiöt tutkailevat kullan perässä yhteistuumin kallioperää lounaisessa Suomessa satojen neliökilometrien varausalueella, josta iso osa on Lounais-Hämeessä. Geologinen perusselvitys ennakoi malminetsintää rajatummalle alueelle.
Geofysikaalisia tutkimuksia edeltäneen kairausvaiheen valvonnan ja ohjauksen hoiti rovaniemeläisen Markku Iljina GeoConsulting ja nyt käynnissä olevat geofysiikan mittaukset hoitaa suomalainen Geovisor Oy.
Malminetsintä etenee askeleittain. Yhden tutkimuksen jälkeen on kolme vaihtoehtoa: lopettaa siihen, edetä jatkotutkimuksiin tai jättää tutkimukset hyllylle odottamaan. Tutkimusvaiheita riittää useita.
– Tämä on äärimmäistä riskibisnestä. Kulut ovat suuret, mutta onnistuessaan ovat tulotkin. Kokonaisuutena kaivosteollisuus on pystynyt pitkässä juoksussa elättämään itsensä, Iljina toteaa.
Avalon Minerals on käyttänyt edellisiin tutkimuksiin Satulinmäen-Riukan ja Kietyönmäen alueella vajaa miljoona euroa. Satulinmäen-Riukan tutkimukset ovat keskittyneet kultaan ja Tammelan Kietyönmäessä litiumiin.
Konsultoiva geologi Markku Iljina vieraili torstaina Tammelan Yrittäjien tilaisuudessa valottamassa kultaesiintymien tutkintaa. Iljina oli toivonut keskustelua matkailuyrittäjien kanssa, koska toiminnan vastustajat ovat vedonneet matkailuarvoihin, mutta tilaisuudessa huolta ei kuulunut.
– Avalonin viesti on, että tutkimukset ovat niin alkuvaiheessa, ettei kannata antaa mitään prosenttimääräistä ennustetta mahdollisen kaivoksen tulolle.
– Julkinen keskustelu on yliampuvaa verrattuna siihen, missä ollaan tutkimuksissa menossa.
Satulinmäen esiintymän tutkimuksia tehdään puolentoista kilometrin päässä Torronsuon kansallispuistosta, vaikka valtauksen raja onkin liki kansallispuistoa. Iljina huomauttaa lisäksi, että Torronsuon kohosuolta vesi virtaa poispäin.
– Kaikkiin maanomistajiin on oltu yhteydessä ennen tutkimuksia ja niiden jälkeen, hän sanoo.
– Maanomistajien suhtautuminen on ollut neutraalia tai positiivista. Malminetsintä herättää kiinnostusta. FL

Asiasanat

Uusimmat