Lounais-Häme Tammela

Kakkua ja koulumuistoja: 320-vuotissyntymäpäivät koko kylän voimin

Teurolaismiehet juhlivat 320-vuotisjuhlakahvituksen yli 20 vuotta sitten virinneen idean pohjalta.
Teurolaisten Heikki Pietilän, Matti Orelman, Markku Lehtosen ja Seppo Laukkasen mielessä on jo 20 vuotta ollut yhteisten syntymäpäiväkahvien järjestäminen. Kuva: Tapio Tuomela
Teurolaisten Heikki Pietilän, Matti Orelman, Markku Lehtosen ja Seppo Laukkasen mielessä on jo 20 vuotta ollut yhteisten syntymäpäiväkahvien järjestäminen. Kuva: Tapio Tuomela

Lauantaiaamupäivänä Tammelan Teuron kylän keskustassa oli ilmassa juhlan tuntua. Neljä teurolaista vanhaa herraa, Heikki Pietilä, Matti Orelma, Markku Lehtonen ja Seppo Laukkanen viettivät yhteistä 320-vuotissyntymäpäivää kakkukahvien merkeissä. Idea yhteisten syntymäpäiväkahvien järjestämisestä ei kuitenkaan syntynyt hetken mielijohteesta, vaan ajatus sai alkunsa jo 20 vuotta sitten.

– Olemme kaikki syntyneet Teurolla lyhyen ajan sisällä 80 vuotta sitten. Olemme tehneet paljon yhteistyötä vuosien aikana, joten myös syntymäpäiviä on mukavaa ja luontevaa juhlia yhdessä. Nyt kun 80 vuotta tulee jokaisen mittariin, päätimme, ettei ajatuksen toteuttamista enää lykätä, Markku Lehtonen kertoo.

Yhteisten syntymäpäivien viettoon oli kutsuttu kaikki Teurolla ja Kuuslammilla asuvat kyläläiset. Juhlapäiväksi valikoitui kesälauantai, sillä Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry järjestää joka kesälauantai lauantaikahvit Teuron entisen kyläkaupan piha-alueella. Syntymäpäiväkakkua ja kahvia oli varattu yhteensä 200 hengelle.

Alun perin lauantaisen kahvitarjoilun oli tarkoitus juhlistaa 400-vuotissyntymäpäivää, mutta yksi viidestä syntymäpäiväsankarista menehtyi ennen juhlapäivää.

Lähekkäin olevien syntymäpäivien lisäksi teurolaisherroja yhdistää yhteinen koulutie. He kaikki suorittavat oppivelvollisuutensa opettajalegendan Matti Yli-Paavolan opetuksessa ja tiukan kurin alaisena Teuron kansakoulussa 1940- ja 50-luvun vaihteessa. Kouluaikaisia muistoja päivänsankareilla on monia. Erityisesti heidän mieliinsä ovat jääneet liikuntatunnit, joissa sodan muisto konkretisoitui osana liikuntatuntien sisältöä.

– Yli-Paavola oli sodan kokenut mies ja se näkyi vielä sodan jälkeisenäkin aikana. Heti liikuntatunnin aluksi opettaja pisti meidät riviin ja niin meillä alkoi sulkeisjärjestysharjoitukset, nelikko naurahtaa.

Vuosikymmeniä sitten suoritusta kansakoulusta jäi Yli-Paavolan ansiosta miesten mieleen myös paljon muuta kuin ainoastaan luonnontietoa ja matematiikkaa. Teuron torvienkin perustajana tunnettu Yli-Paavolalla oli tapana antaa pojille erilaisia elämänohjeita.

– Yksi muistin syövereihin jäänyt ohje kuului ” omasta kylästä nai ainoastaan piiat ja rengit”, Heikki Pietilä muistelee hymyssä suin.

Opettajan ohjeita ei kuitenkaan aivan jokainen Teurolla vuonna 1939 syntyneestä ikäluokasta noudattanut, ei edes syntymäpäiväsankareiden nelikosta.

Lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen nelikon tie vei hetkeksi pois Teurolta. Pietilä asui Helsingissä ja Laukkanen Kangasalalla. Lehtonen muutti Forssaan ja Orelma Somerolle. Ikävuosien karttuessa elämä kuitenkin johdatti miehet takaisin Teurolle. Heidän paluunsa syynä oli rakkaus omaan kotiseutuun. Vanhoja herroja viehättää myös oman kotikylän talkoohenki.

– On vain yksi ja ainoa Teuro, miehet perustelevat. FL

Uusimmat