Lounais-Häme

Kaksi ihmistä sairaalaan "tuntemattoman aineen" vuoksi Britannian Salisburyssa – terrorisminvastainen yksikkö mukana tutkinnassa

Lontoo
04.07.2018, 18:02

Ulkomaat

Britannian poliisin terrorisminvastainen yksikkö osallistuu myrkytysepäilyjen tutkintaan Salisburyn lähellä. Kaksi ihmistä toimitettiin lauantaina sairaalaan kriittisessä tilassa heidän altistuttuaan “tuntemattomalle aineelle”, viranomaiset kertoivat keskiviikkona.
Nelikymppiset mies ja nainen löydettiin tiedottomina lauantai-iltana kodistaan Amesburyn kylästä, joka on runsaan kymmenen kilometrin päässä Salisburysta. BBC:n mukaan näytteitä tutkitaan kemiallisiin aseisiin erikoistuneessa laboratoriossa.
Aluksi viranomaiset olettivat, että kyse oli huumeista. Myöhemmin poliisi kuitenkin sanoi, että parin sairastumiseen johtanutta tuntematonta ainetta tutkitaan tarkemmin. Poliisin mukaan ei ole varmuutta siitä, että olisi tapahtunut rikos, mutta tutkintaan osallistuu kuitenkin useita viranomaisia.
Hallituksen hätäkomitea kokoontui silti virallisesti keskustellakseen tapauksesta. Poliisi kertoo tutkinnan etenemisestä hallitukselle.

“Uhri hallusinoi, hikoili paljon, eikä hänelle voinut puhua”

Mies, joka sanoi tuntevansa uhrit, kertoi AFP:lle, että nainen sairastui ensin ja vähän myöhemmin mies. Hän kuvaili AFP:lle, että miesuhri kuolasi ja hikoili valtavasti, eikä hänelle voinut puhua. Lisäksi tuttava kertoi uhrin äännelleen omituisesti ja keinuneen edestakaisin. Daily Mailille tuttava kertoi, että nainen oli viety ambulanssilla sairaalaan jo lauantaiaamuna. Muutamaa tuntia myöhemmin mies alkoi oireilla ja medialle puhunut tuttava hälytti tällekin ambulanssin. Tuttava kertoi, että mies hallusinoi, mutta sanoi olevansa varma, että tämä oli täysin selvä.
Paikalle saapui lauantaina useita pelastusyksiköitä. Pelastustyöntekijät pukeutuivat paikallisten asukkaiden mukaan suoja-asuihin.
Viranomaisten mukaan tapauksen ei uskota aiheuttaneen laajempaa vaaraa, mutta tilannetta arvioidaan uudelleen, kun lisätietoja tapauksesta selviää. Joitakin paikkoja on eristetty varmuuden vuoksi. Näihin kuuluu muun muassa kirkko, jossa järjestettyyn tapahtumaan pari osallistui lauantaina. Kirkon työntekijöiden mukaan tapahtumaan osallistui noin 200 ihmistä, mutta kukaan muu ei ole sairastunut.

Poliisi: Ei syytä olettaa, että tapaus liittyy Skripaliin

Venäläinen ex-kaksoisagentti Sergei Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin Salisburyssa maaliskuun alussa. Viranomaisten mukaan iskussa käytettiin venäläisvalmisteista, sotilaskäyttöön suunniteltua Novitshok-hermomyrkkyä. Nyt uhreja hoidetaan samassa sairaalassa kuin Skripaleja. Poliisin mukaan ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että tapaus liittyisi Skripaleihin. Tuolloin kaikkiaan lähes 40:tä ihmistä hoidettiin heidän altistuttuaan hermomyrkylle.
Britannia on syyttänyt Venäjää Skripalien myrkyttämisestä, minkä Venäjä puolestaan on kieltänyt. Tapaus aiheutti Venäjän ja länsimaiden välille diplomaattisen kriisin, jonka seurauksena osapuolet karkottivat useita toistensa diplomaatteja.
Independentin mukaan Skripalit asuvat nyt salaisessa paikassa poliisin suojelemina.

https://www.bbc.com/news/uk-england-wiltshire-44707052
http://www.dailymail.co.uk/news/article-5915855/Major-incident-declared-amid-fears-two-people-exposed-unknown-substance.html
https://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/wiltshire-incident-latest-updates-amesbury-victims-salisbury-skripal-poison-a8430236.html

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat