Lounais-Häme

Kaksikielinen basso ja muita rautaisia sanaleikkejä

-Mene Antti kuuseen, Taidesepät ry:n puheenjohtaja Juhani Krappe ohjeistaa virnistäen seppäkollega Antti Kuikkaa, jota kuvaaja asettelee raudasta tehdyn kuusen viereen.

Kuusi on Kuikan tekemä taideteos, jonka nimi on ”Smör mamma, julsex kommer tillbaka” eli suomeksi Voi äiti, joulukuusi palaa.

-Suksi kuuseen olisi myös hyvin sopinut näyttelyn aiheeksi, Kuikka naurahtaa.

 

Taidesepät ry:n toisen Nuutajärven lasikylässä järjestettävän kesänäyttelyn nimi on ”Suomi 100 – Sanaleikkejä taottuna”. Nimensä mukaisesti se on täynnä seppien takomia taideteoksia, joiden aiheena on jokin sanaleikki tai sananparsi.

Krappe itse työsti raudasta kaksikielisen basson, jonka nimi on ”Suomenruotsalaiset basistit vaativat opetuksen kaksikielistämistä”.

-Kun sepät kokoontuvat, yleensä huuli lentää, ja sananparret ovat iso osa keskustelua. Aihe löytyi sitä kautta luonnostaan, Kuikka sanoo.

-Pyrimme tuomaan huumoria ja keveyttä tähän vakavaan aikaan, Krappe jatkaa.

Teoksia on yhteensä parikymmentä. Osa on ammattisepiltä, osa puoliammattilaisilta, osa harrastajilta ja osa Karjaan kurssipajan opiskelijoiden töitä.

Tekijöitä on eri puolilta Suomea. Kuikan paja on Nuutajärvellä, mutta esimerkiksi Krappe työskentelee Billnäsissä, Raaseporissa.

 

Vaikka näyttelyn aihe on kevyt, leikkimielinen ja humoristinen, on sillä myös vakavampia tavoitteita. Taidesepät ry: pyrkii edistämään seppien asemaa ja tunnettavuutta Suomessa.

Myös näyttelyn tavoite on levittää tietoutta ammatista.

Kaikki Suomessa eivät välttämättä edes tiedä, että seppiä vielä on, ja jos tietää, mielikuvat saattavat olla vanhoja. Esimerkiksi työkalujen takomisen sijaan suurin osa ammattisepistä saa elantonsa nykyään nimenomaan taiteesta.

-Tavoite on, että olemme ammatinharjoittajia nimenomaan tässä ajassa. Suuri osa töistämme on tilaustöitä, Krappe toteaa.

-Näyttelyn aihe ei ole esimerkiksi Kalevala, koska haluamme näyttää, että tämä on tämän päivän työtä, Kuikka jatkaa.

 

Ajatus on kantanut myös hedelmää.

-Tämäkin järjestö oli kuolemassa jossain vaiheessa, mutta aloimme pumpata uutta ilmaa. Järjestimme koulutuksia ja näyttelyjä, joiden kautta nuorempi porukka on lähtenyt mukaan, Kuikka sanoo.

40 vuotta toimineella Taidesepät ry:llä on jäseniä vajaa 70, ja määrä saatu kääntymään nousuun.

-Tällä hetkellä on kasvamassa uusi, nuori sukupolvi taideseppiä, Krappe iloitsee. FL

Sanaleikkejä taottuna näyttely Nuutajärven lasikylän Vannahallissa 13.8. asti.

 

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic