Lounais-Häme

Kalalle lähtenyt kolmikko löytyi Puulalta – yksi miehistä menehtyi, kaksi vietiin kylmettyneenä sairaalaan

Helsinki
20.10.2018, 07:28

Kotimaa

Yksi veneilijä kuoli veneen kaaduttua Hirvensalmen Puulalla Etelä-Savossa perjantai-iltana, kertoo Itä-Suomen poliisi. Kaksi miestä oli kylmettynyt ja heidät vietiin sairaalahoitoon.
Puulan Simpiänselällä veneillyt kolmikko oli kaatuneen veneen varassa arviolta yli kaksi tuntia. Heidät löydettiin hieman ennen kello kymmentä illalla Komurinsaaren länsipuolelta rantavedestä.
Menehtynyt oli 56-vuotias mies ja kotoisin Kouvolasta.
Miehet olivat lähteneet uistelemaan eivätkä palanneet lähtöpaikkaan sovitusti. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Savonlinnassa Puruvedelle kadonneen miehen etsinnät eivät sen sijaan ole tuottaneet tulosta. Etsintöjä jatketaan aamulla poliisin johdolla.
Poliisin mukaan miehestä ja veneestä ei saatu havaintoja illan ja yön aikana. Etsinnöissä ovat olleet mukana pelastuslaitos, poliisi, järvipelastajat sekä Puolustusvoimien helikopteri.
Poliisi kertoi aiemmin illalla, että Puruvedellä kadonneesta miehestä oli saatu viimeinen havainto perjantaina noin kello 15. Hän oli lähtenyt vesille Pihlajaniemestä Hummonselän suuntaan.

STT

Uusimmat