Lounais-Häme

Kalle Larsson hakee Salon johtajaksi

 

Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson hakee Salon kaupunginjohtajan tehtävää. Salossa asuva ja sieltä kotoisin oleva Larsson kertoi asiasta Facebookissa.

Larsson sanoo, ettei Salon johtoon hakeminen ei ole epäluottamuslause Tammelaa tai Forssan seutukuntaa kohtaan, eikä eroilmoitus Tammelan kunnanjohtajan virasta.

-Työpaikkani Tammelassa on määräaikainen, joten elämässä pitää katsoa tulevaisuuteen ja pyrkiä eteenpäin. Olen kotoisin Salosta ja mahdollisuus hakea kotikaupunkini kaupunginjohtajaksi voi tulla eteen vain kerran elämässä. Tätä mahdollisuutta en voinut hukata, Larsson perustelee.

Larsson kertoo miettineensä hakemista moneen otteeseen, koska on viihtynyt Tammelassa erinomaisesti. Hän kehuu työtä haastavaksi ja opettavaiseksi ja yhteistyötä henkilökunnan, päätöksentekijöiden, yrittäjien ja kuntalaisten kassa saumattomaksi ja antoisaksi.

-Kunta on panostanut ja panostaa jatkossa Tammelan elinvoimaisuuden kehittämiseen. Olen kokenut olevani etuoikeutettu saadessani johtaa näin hienoa kuntaa.

-Mikäli valinta ei osu minuun, jatkan työtäni Tammelan ja Kanta-Hämeen kehittämiseksi yhtä motivoituneena kuin ennenkin, hän toteaa.

Larsson valittiin Tammelan kunnanjohtajaksi viiden vuoden määräajalla syksyllä 2014. Sitä ennen hän toimi Toivakan kunnanjohtajana reilun puolentoista vuoden ajan. FL

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat