Lounais-Häme Forssa

Kalliomäessä pidetään yllä yhteishenkeä – Pientaloalue sai omakotiyhdistyksen tasan 40 vuotta sitten

Omaleimaisen pientaloalueen asioita ajava Kalliomäen omakotiyhdistys täyttää tänään 40 vuotta.
Kalliomäen omakotiyhdistys perustettiin Ronttismäen tehtaalaismuseolla 40 vuotta sitten. Risto Jokinen, Aino Lahti, Matti Lindstedt ja Eira Merilä kuuluvat yhdistyksen aktiiveihin. Yhdistys juhlii pyöreitä 1. marraskuuta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kalliomäen omakotiyhdistys perustettiin Ronttismäen tehtaalaismuseolla 40 vuotta sitten. Risto Jokinen, Aino Lahti, Matti Lindstedt ja Eira Merilä kuuluvat yhdistyksen aktiiveihin. Yhdistys juhlii pyöreitä 1. marraskuuta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kirkon kupeessa sijaitsevaan Kalliomäkeen perustettiin vuonna 1980 omakotiyhdistys, kun kulmakunnan asiat haluttiin paremmalle tolalle.

– Tarvetta yhdistyksen perustamiselle oli paljon. Tuntui, että kaupungintalolla tiedettiin enemmän meidän asioista kuin kylällä. Halusimme toimia alueen asioiden parantamiseksi, yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Risto Jokinen kertoo.

Anomuksia ja ehdotuksia urakalla sorvanneen yhdistyksen maine kasvoi pian. ”Kalliomäkeläiset rutisevat aivan liikaa, vaikka asukkailla ei pitäisi olla suurempaa valittamisen aihetta”, kommentoi eräskin virkamies lehtihaastattelussa.

Perinnepiiri herätti kiinnostuksen historiaan

Katujen kohennustöiden lomassa yksi alkuvuosien merkkipaaluista oli, kun Kalliomäkeen saatiin pyörätuolilla saavutettavissa ollut invapuhelinkoppi. Autoja ei tuolloin vielä läheskään kaikilla ollut, joten retket, teatterimatkat ja yhdessäolo olivat tärkeä asia yhdistyksen arjessa.

– Kalliomäen omakotiyhdistyksen myötä palattiin entiseen. Ronttismäki oli kuin kylä kylän sisällä ja yhdistys oli paluu vanhaan aikaan. Se vilkastutti kanssakäymistä ja vahvisti yhteenkuuluvaisuuden henkeä, Eira Merilä luonnehtii.

1920-luvulle asti Forssan ensimmäinen kaavoitettu pientaloalue tunnettiin Ronttismäkenä.

Yhdistyksen vuonna 1982 perustama perinnepiiri vahvisti henkeä entisestään. Talojen tarinoita ja kylän historiaa kokoonnuttiin muistelemaan usein suurin joukoin. Merilän toimittama vuonna 2013 julkaistu kyläkirja kokosi tarinat kansiin.

– Näen tärkeänä, että nuoren perheen muuttaessa alueelle syntyisi kipinä tutustua alueen historiaan ja siihen, miten täällä on ennen eletty, Merilä toteaa.

1920-luvulle asti Forssan ensimmäinen kaavoitettu pientaloalue tunnettiin Ronttismäkenä.

Kotikulmat halutaan pitää viihtyisänä

Omakotiyhdistys painii nykypäivänä samojen ongelmien kanssa kuin mikä tahansa yhdistys. Se kaipaa riveihinsä lisää aktiivisia toimijoita ja mielellään vieläpä nuoria sellaisia.

Kalliomäen alueelta löytyy noin 200 taloutta ja yhdistyksessä jäseniä on vajaa satakunta.

– Yhdistyksen Facebook-sivuilla ilmoitetaan, kun kissa on kadoksissa tai avaimet hukassa. Yhteisöllisyys näkyy siinä, että alue halutaan pitää kauniina ja talot kunnossa, yhdistyksen puheenjohtaja Aino Lahti kertoo.

Yhdistyksen toimesta tuotavat roskalavat sekä pihakirppikset, joulujuhlat ja teatterireissut pitävät yllä yhteishenkeä.

Uniikki miljöö kiinnostaa muuttajia

Kalliomäen taloissa ei neliöillä pröystäillä, mutta alue kiinnostaa myös muuttajia. Talot menevät yleensä nopeasti kaupaksi. Osa pirteistä toimii kesäasuntoina.

– Tontit ovat vain 350–600 neliöisiä ja asunnot melko pieniä nykyihmisille. Museoviraston määräyksien vuoksi suojelualueella ei suuria muutoksia saa tehdä.

Kyläläisten toiveissa on, että asukkaiden viestit kaupungin suuntaan huomioitaisiin jatkossakin. Kadunvarsipysäköinnin kieltoa ei alueelle kaivata ja valumavesien aiheuttamiin ongelmiin tarvittaisiin viimein ratkaisu. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic