Lounais-Häme

Kameraseuralla vakuuttava juhlanäyttely

Ilkka Kurikka sai ensituntuman valokuvaukseen vuonna 1958 Rauman seminaarissa toimintansa käynnistäneessä oppilaskunnan kerhossa.

Opintojensa jälkeen Kurikka toimi vuodesta 1962 eläkkeelle jäämiseensä asti opettajana Koijärven koulussa ja hän oli mukana myös, kun Forssaan syntyi kamerakerho 40 vuotta sitten.

Kurikka huomauttaa kuuluneensa joukkoon vain yhtenä monen muun valokuvauksesta kiinnostuneen joukossa.

-Perustamistilaisuudessa oli väkeä Kerholan ison salin täydeltä, hän muistelee.

Tilaisuuden muistaa yhtenä mukana olleista myös Olli Pylkkönen. Hän kuuluu edelleen 40 vuotta sitten perustetun yhdistyksen aktiivijäseniin. Ilkka Kurikasta poiketen Olli Pylkköselle on jäänyt kamerakerhontoimintaan vuosien varrella myös joitain katkoksia.

 

Miehet muistavat virallisesti nimellä Forssan seudun kamerat toimivan yhdistyksen perustamisvaiheen yhdeksi keskeiseksi voimahahmoksi Veikko Niirasen. Ammatikseen historian opettajana toiminut Niiranen omistautui innolla valokuvaukselle ja vaikutti kulttuurin saralla muutenkin muun muassa Forssan luottamushenkilöhallinnossa.

Sekä Ilkka Kurikan että Olli Pylkkösen valokuvausaktiivisuus tulee esille yhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelyssä. Samalla paljastuu Kurikan viehtymys perinteisiin menetelmiin. Hänen kuusi Forssan kirjaston yläkerrassa sijaitsevaan Vinkkeliin ripustamaansa kuvaa edustavat kaikkine kädentaidon vaiheineen syntyneitä mustavalkovedoksia.

Lisää niitä syntyy Kurikalta omassa pimiössä edelleen hänen mustavalkofilmilleen kuvaamasta aineistosta. Pelkästään vanhan kansanperinteen vaalijaksi hän ei ole kuitenkaan kuvausharrastuksessaan jättäytynyt.

-Vannoin muiden kuullen pitkään, että digikameraan en tartu. Vuonna 2008 sellainen tuli kuitenkin hommatuksi.

 

Käyttökelpoiseksikin Ilkka Kurikka on nykytekniikan valokuvauksessa todennut. Todistetta löytyy muun muassa hänen kamerallaan digimuotoon dokumentoimansa uuden koulu-päiväkotikiinteistön saamisesta kylälle.

-Kuvasin hankkeesta kaksi kokonaisuutta. Toisen varsinaisesta rakentamisesta ja toisen hankkeeseen liittyneestä talkootyöstä, jota tehtiin todella runsaasti. Siinä kertyi yhteensä tuhansia kuvia, joista koostamani sarjat ovat kenen tahansa kopioitavissa.

Mittavana kuvauskokonaisuutena Kurikka muistelee myös vuosina 2004–2006 suoritettua Kojon nuorisoseurantalon mittavaa peruskorjausta. Talkootyö oli silloinkin ratkaisevassa roolissa.

-Siitä projektista tein mustavalkovedoksia kuusi sadan kappaleen kuva-albumia.

 

Ilkka Kurikan ohella Forssan seudun kameroiden perustamisvaiheet 40 vuotta sitten mukana elänyt Olli Pylkkönen esittäytyy juhlanäyttelyssä katselmuksen valtavirtaa noudattaen digitekniikan tuottamin näyttein. Hänen osuudessaan tekevät varsinkin lentokoneotokset koko näyttelynkin mitassa huomiota puoleensa vetävän vaikutelman.

Toteamus ei ole sikäli vähäinen, että kamerakerholaiset ovat ripustaneet nähtäville juhlanäyttely-nimitykselle oikeutta tekevän katselmuksen niin antinsa lukumäärällä kuin laadullakin määriteltynä.

 

Esillä Vinkkelissä on yhteensä reilut 70 kuvaa yhdeksältä eri kuvaajalta. Tasokkaan annin ryhmitteleminen kuvaajakohtaisesta teemoituksesta perusteensa saaviin sarjoihin osoittautuu sekä piristäväksi että toimivaksi ideaksi.

Positiivista huomiota näyttelyssä herättävät myös kuvaajien toisistaan erottuvat persoonallisuudet, jotka peilautuvat teoksiin niin lähestymistavoissa kuin tyylillisissäkin suuntauksissa.

40-vuotiaan kameraseuran tämänhetkisestä elinvoimaisuudesta antaa todistetta sekin, että laajan ja muutenkin vaikuttavan juhlakatselmuksen ohella jäsenistö esittelee luontokuvaharrastuksensa kirjoa Vinkkelin seinän takana Luontomuseon puolella suomalaisiin suurpetoihin painottuvassa näyttelyssä. FL

Forssan seudun kamerat 40 vuotta -juhlanäyttely on esillä Forssan kirjaston Vinkkelissä 28.7. asti.

 

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic