Lounais-Häme

Kamerunissa noin 80 koululaista siepattu

Yaoundé
05.11.2018, 18:06

Ulkomaat

Useita kymmeniä koululaisia siepattiin Kamerunin luoteisosassa läntisessä Afrikassa maanantaina, kertoi maan hallituslähde. Sen mukaan sieppaus tapahtui Bamendan kaupungissa maan englanninkielisessä luoteisosassa. Noin 80 oppilaan lisäksi siepattiin rehtori, opettaja ja kuljettaja, lähde kertoi.
Sieppaajista ei toistaiseksi ole tietoa, mutta alueen kuvernööri Adolphe Lele L’Afrique syytti separatistitaistelijoita, kertoi BBC. Englanninkieliset kapinalliset ovat vaatineet alueelle itsenäisyyttä ja kouluboikottia. Separatistien mukaan Kamerunin koulujärjestelmä tukahduttaa järjestelmän, jonka luoteisosan alue peri briteiltä.
Sieppaukset sattuivat vain päivää ennen kuin maata 35 vuotta rautaisella otteella hallinneen 85-vuotiaan presidentti PaulBiyan oli määrä vannoa virkavala seitsemännelle kaudelleen. Hän sai vaaleissa yli 70 prosenttia äänistä, mutta vaaleja varjostivat alhainen äänestysprosentti, väkivalta ja väitteet laajasta vaalivilpistä.
Kamerunin noin 22 miljoonasta kansalaisesta viidennes on englannin kieltä puhuvia. Enemmistö puhuu ranskaa. Kieliolot kertovat siirtomaa-ajasta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britannia ja Ranska jakoivat Saksalle kuuluneen Kamerunin.
Ranskan siirtomaa-alue saavutti itsenäisyyden 1960, ja seuraavana vuonna brittien alue yhdistyi siihen.

https://www.bbc.com/news/world-africa-46096924

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic