Lounais-Häme Urjala

Kampparin silta uusitaan Urjalassa

Pirkanmaan ELY:ltä tuntuva summa, kunnalta ei heru avustusta.
Kampparin sillalla yli Tarpianjoen on painorajoitus, sillä yksi sen tukirakenteista on murtunut. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kampparin sillalla yli Tarpianjoen on painorajoitus, sillä yksi sen tukirakenteista on murtunut. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kampparin yksityistien silta yli Tarpianjoen uusitaan Urjalassa. Pirkanmaan ELY-keskus on jo myöntänyt hankkeelle 180 000 euron avustuksen. Tiekunta haki tukea 240 000 euron hankkeelle myös kunnalta.

Nykyinen puukantinen teräspalkkisilta on hakemuksen mukaan elinkaaren päässä eikä vastaa liikennöinnin tarpeita.

Toinen sen maatuista on murtunut ja sillalla on painorajoitus. Silta on myös kapea nykyajan ajoneuvoille.

Tavoitteena on, että uusi silta olisi paikallaan keväällä 2020.

Kampparin yksityistien tiehoitokunnan puheenjohtaja Janne Kainu haki avustusta nimenomaan osaksi omavastuuosuutta. Anottu summa on 20 000 euroa.

– Olen sitä mieltä, että koska siltahanke on saanut näin suuren summan valtiolta, on kunnaltakin sitä löydyttävä, toteaa kunnanjohtaja Hannu Maijala.

Urjalan kunnanhallituksen jäsenet olivat toista mieltä. Äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätyi äänin 5–2 siihen, ettei ensi vuoden talousarvioon varata 20 000 euroa Kampparintien siltaa varten.

Avustuksen myöntämistä vastustivat Jari Tallbacka (kesk.), Paula Virtanen (kesk.), Mervi Laine (sd.), Reijo Kuljuntausta (sd.) ja varajäsen Ville Tirkkonen (kesk.). Avustuksen olivat halukkaita myöntämään Heidi Rytky (kok.) ja asiassa esteellisen Jaakko Honkaniemen varajäsenenä pykälästä päättämiseen osallistunut Mikko Uotila (kok.).

Sillan takana on yhdeksän vakituista asuntoa ja useita kesäasuntoja. Alueella toimii myös useampi yritys ja niiden liikenne kulkee sillan yli.

Sillan lähellä on myös koulutaksipysäkki ja sillan yli ohjautuu jonkin verran läpiajoliikennettä valtatie 9:ltä Taipaleentielle. FL