Lounais-Häme

Kannustusta muutokseen

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo jakoi piispantarkastuksen päätteeksi kiitosta Humppilan seurakunnan työntekijöille, luottamushenkilöille ja seurakuntaisille yhteisöllisyydestä. Hän kannusti seurakuntaa katsomaan rohkeasti eteenpäin ja keskustelemaan itse tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisesta.

Kun väki vähenee ja vanhenee, se on haaste pienen seurakunnan taloudelle, toiminnalle ja hallinnolle.

– Monet seurakunnat joutuvat valitsemaan vaikeista vaihtoehdoista: kiinteistöistä, työntekijöiden vähentämisestä ja etsiytymisestä toisen seurakunnan yhteyteen, Repo kuvasi.

Mahdollinen naapuriseurakuntien välinen yhteistyö ei hänen mukaansa merkitse nykyisen kompaktin ja läheisen seurakuntayhteyden loppua.

Tammelan rovastikunnan lääninrovasti, Forssan kirkkoherra Esa Löytömäki vahvisti, että Humppilan seurakunta on naapureidensa kanssa suurien haasteiden edessä, kun väestön ikääntymisen ja vähenemisen lisäksi talous yskähtelee.

– Tammelan rovastikunta joutuu miettimään yhteistyötä.

Humppilan seurakunnan resurssit ovat Löytömäen mukaan niukat ja verotus tapissa. Niinpä uutta henkeä on etsittävä esimerkiksi yhteistyöstä. Onnena ovat olleet sitoutuneet seurakunnan työntekijät. Löytömäki kertasi puheenvuorossaan humppilalaisten pitkää taivalta emäseurakunnan osasta kappeliseurakunnaksi ja sitten omaksi seurakunnakseen 1800-luvun lopulla.

Pappisasessori, Sääksmäen kirkkoherra Markku Antola tähdensi, ettei seurakunnan toiminta perustu vain palkattuihin työntekijöihin. Humppilan pieni seurakunta käy hyvästä esimerkistä seurakuntalaisten osallistumisesta toimintaan.

Antola huomautti Revon tavoin, että Suomessa on työntekijäkeskeinen käsitys seurakunnasta. Ruotsissakin on suhteessa vähemmän seurakunnan työntekijöitä kuin Suomessa.

– On asioita, joita on jatkossa tehtävä toisella tavalla.

Humppilan kirkkoherra Ilkka Wiio muistutti, että seurakunnan työntekijöillä kuluu näkyvän toiminnan ohella paljon aikaa erinäiseen hallinnolliseen työhön ja valmisteluun, mutta myös byrokraattiseen paperisotaan. Byrokratian ”Mörkö” pitäisi saada pysymään aisoissa tuhlaamasta arvokasta palveluaikaa. Tärkeintä on hänestä määrittää yhdessä, että ”tätä me haluamme tehdä”, toteutus tapaa sitten järjestyä.

Humppilan seurakunta sai piispantarkastuksessa erityiskehuja vilkkaasta musiikkitoiminnasta, joka esittäytyi myös piispanmessussa kirkossa ja seurakuntatalon juhlatilaisuudessa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic