Lounais-Häme Tammela

Kansanpuisto muuttuu päiväksi konttoriksi – Tammela järjestää jälleen etätyöpäivän metsään

Menna Rantala vaihtoi Mustialan kauniit maisemat kansanpuiston näkymiin ensimmäisessä Metsähubissa noin vuosi sitten.

Tammelan kunta kutsuu etätyöläisiä läheltä ja kaukaa viettämään erilaista etätyöpäivää kauniissa Saaren kansanpuistossa.

Viikon päästä perjantaina 6. syyskuuta kolmatta kertaa järjestettävä MetsäHUB on mahdollisuus siirtyä kannettavan tietokoneen kanssa työskentelemään ulkosalle, raikkaaseen ympäristöön. Työpäivän jälkeen on mahdollista jäädä puistoon after work -tapahtumaan, jossa saunotaan ja tarinoidaan laavulla, nuotion loimussa.

– Etätyömahdollisuudet kasvavat jatkuvasti ja samaan aikaan ihmisillä on tarvetta päästä ulos, luontoon, kokemaan avaruutta ja raikkautta. MetsäHUB yhdistää nämä tarpeet, kertoo Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson.

– Työporukat, jotka tulevat koko tiimin kanssa, saavat työhyvinvointipäivän kaupan päälle, Larsson jatkaa.

 

Paikalla on päivän ajan asiantuntijoita, jotka ovat valmiina vastaamaan kysymyksiin ja sparraamaan yrityksiä.

Martti Mäki Lounealta on kyberturvallisuuden asiantuntija, jolta voi käydä kysymässä kaikkea etävalvontapalveluiden ja haittaohjelmilta suojautumisen väliltä.

Aniina Räike on sosiaalisen median ammattilainen.

Tapahtuman yhteydessä kokoontuu Hämeen luontomatkailun kehittämishankkeen ohjauskokous. Kokouksessa käsitellään alueen kansallispuistojen kehittämistä vuosina 2019–2021.

Tammelan kunta tarjoaa osallistujille aamukahvit nuotiolla kello 8.30. After work -sauna on lämpimänä kello 15 alkaen ja yöpyminen puistossa on mahdollista omin varustein.

 

Lue myös: Ensimmäinen MetsäHUB keräsi kiitosta osallistujilta (FL 21.9.2018)

Uusimmat