Lounais-Häme

Kanta-Häme saattaa harkita omaa pika-sotea

Sote-pykälien muokkaaminen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ei ole läpihuutojuttu. Näin arvioi Oma Hämeen muutosjohtaja Jukka Lindberg. Aikataulukysymyksestä alkaa muodostua iso asia.

Kun maakuntien aloitus siirtyy ehkä vuoteen 2021, tulisi Kanta-Hämeessä ainakin keskustella organisoitumisesta jo aikaisemmin.

-Olisiko syytä perustaa maakunnan sote-organisaatio jo ennen sitä? Esimerkiksi kuntayhtymäpohjalta. Se olisi pehmeä lasku maakuntauudistukseen, Lindberg miettii.

Hän kuitenkin korostaa, että asiasta pitää olla yksimielisyys maakunnan kuntien kesken.

-Tämä vaihtoehto on mietittävä tarkoin koko maakunnassa, ovatko hyödyt suuremmat kuin haitat.

 

Jos hallitus pysyy kasassa, on todennäköistä, että maakuntavaalit ovat vasta keväällä eduskuntavaalien yhteydessä.

-Meidän ehkä täytyy miettiä, muodostetaanko jonkinlainen välivaiheen ratkaisu vai valmistelemmeko vuoteen 2021 asti.

Kaikkiaan eduskunnan perustuslakivaliokunta tarttui perjantaisessa lausunnossaan Lindbergin mielestä isoihin kysymyksiin, joihin ei ole odotettavissa nopeita ratkaisuja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Se aloittaa tiistaina mietinnön laatimisen uudistuksesta.

-Olen lukenut perustuslakivaliokunnan lausunnon läpi vasta kertaalleen. Ennen syvempiä kannanottoja haluaisin opiskella sen todella hyvin, sillä siihen on kirjoitettuna sisään isoja asioita.

Hän huomauttaa valiokunnan kannasta, että vaiheistusta on lisättävä olennaisesti.

-Samoin rahoituksesta valiokunta toteaa, etteivät sen leikkurit ole perustuslain mukaisia. Olen niiden kanssa yhtä mieltä, jotka arvioivat, ettei tämä ole mikään pikkujuttu.

 

Sote-valiokunnan toimintaa Lindberg sanoo seuraavansa mielenkiinnolla lähiviikkoina. Hän epäilee, ettei mietintöä synny ennen kesälomia.

-Hyvähän se tietysti maakunnan näkökulmasta olisi, mutta en oikein usko, että kiire nyt auttaa. Valiokunnalla on iso työ, kun sen on tehtävä vaaditut muutokset. Maakuntavaalit todennäköisesti jo karkasivat ensi vuoden puolelle.

Kokoomuksen puoluekokouksen kannanottoja Lindberg sanoo myös seuraavansa mielenkiinnolla.

 

Kanta-Hämeessä sote- ja maakuntauudistusta linjaa nyt väliaikainen valmistelutoimielin, jonka puheenjohtaja Juha Isosuo ei puolestaan usko, että uudistus tyssää kokoomuksen puoluekokouksessa.

-Puheenjohtaja Petteri Orpon näkemyksillä on siellä vahva kannatus.

Isosuo sanoo perustuslakivaliokunnan kiinnittäneen huomiota niihin asioihin, joista myös täällä on oltu huolissaan.

-Aikataulu on ollut niin tiukka, että kokeilut ja pilotit jäävät lyhyiksi, eikä niiden tuloksia ehditä analysoida.

Rahoitusta on alustavasti laskettu myös Kanta-Hämeessä.

-Vuoteen 2030 mennessä sopeutustarve olisi yli 100 miljoonaa. On todellinen huoli, pystytäänkö silloin tuottamaan asianmukaisia palveluita. FL

 

Iso uudistus
Muut valiokunnat ovat nyt antaneet sote- ja maakuntauudistukseen liittyvistä laeista lausuntonsa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tehtävänä on laatia siitä mietintö eduskunnalle.Kun mietintö valmistuu, perustuslakivaliokunta vielä tarkastaa, että se noudattaa perustuslakia.Vasta sen jälkeen massiivinen lakipaketti menee eduskunnan käsittelyyn.AikatauluAlunperin maakuntien suunniteltiin aloittavan toimintansa vuoden 2019 alussa.Tällä hetkellä aloitusta suunnitellaan vuodelle 2020 ja valinnanvapautta vaiheittain seuraaville vuosille.Nyt näyttää, että aikataulu voi tästäkin lykkääntyä.MaakunnatUudistuksen tavoite on perustaa 18 uudenlaista maakuntaa.Ne vastaisivat mm. sote-palveluista sekä pelastuslaitosten, ely-keskusten ja TE-toimistojen nykyisistä palveluista.Sote-palveluita voisivat tuottaa myös yritykset ja järjestöt. 

Uusimmat