Lounais-Häme

Kanta-Hämeen PerusNaiset haluaa Kanta-Hämeeseen yhteisen perhepoliittisen ohjelman

Kanta-Hämeen PerusNaiset on huolissaan Kanta-Hämeessä syntyvien vauvojen alhaisesta määrästä.
Jokioislainen Mira Kulmala-Sjöman on Kanta-Hämeen PerusNaiset ry:n varapuheenjohtaja.

Lasten syntyvyyden lasku on ollut Suomessa jo vuosia huolestuttavan alhainen. Kanta-Hämeessä vauvavaje on hälyttävä, sillä syntyneiden vauvojen lukumäärä on laskenut 16,9 prosenttia vuosina 2014-2017, toteaa Kanta-Hämeen PerusNaiset ry kannanotossaan.

– Syntyvyyden laskuun löytyy lukuisia syitä kuten taloudellinen tilanne, perhepoliittiset päätökset, vaikeus yhdistää työ- ja perhe-elämää sekä tukiverkostojen puuttuminen. Myös pelko ja epävarmuus lasten tulevaisuudesta huolestuttavat perheestä haaveilevia. Erityisesti naisten kohdalla nousevat esiin myös pätkätyöt sekä eteneminen työuralla. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten lapsiperheisiin ja lapsiin yhteiskunnassamme suhtaudutaan, yhdistys toteaa.

 

Kanta-Hämeen Perusnaiset esittävät, että Kanta-Hämeestä rakennetaan Suomen perheystävällisin maakunta. Jotta tämä tavoite saavutetaan ja vauvavaje saadaan korjattua, on Kanta-Hämeen poikettava muista maakunnista. Työpaikat, turvallisuus, asenteet ja palvelut on nostettava keskiöön. Hämeestä on rakennettava muita turvallisempi maakunta, joka houkuttelee nykyistä paremmin sanoin ja teoin perheiden tänne asettumista, perustamista ja hyvinvointia.

– Meidän on houkuteltava perheitä erityisesti luomalla työpaikkoja ja kehittämällä asumista sekä perheiden palveluita. Kanta-Hämeen tulee olla se maakunta, jonka kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa niin lasten kuin työntekijöidenkin on hyvä hengittää ja kaikille tarjotaan terveelliset ja turvalliset tilat. Tänne pysyvästi jääneiden maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnista on huolehdittava tasavertaisesti perinteisten suomalaisten perheiden rinnalla. Hämeen perhepolitiikan on ennakoitava tulevia työvoimatarpeita ja tuettava erityisesti yritysten osaamis- ja rekrytointitarpeita, naiset toteavat.

 

Yhdistys esittää, että Kanta-Hämeen maakuntaan laaditaan yhteinen perhepoliittinen ohjelma, jolla pyritään kasvattamaan hämäläisten vauvojen lukumäärää.

Kaikki puolueet osallistuisivat ohjelman laatimiseen ja sitoutuisivat sen toteuttamiseen. Perusnaiset kannustavat maakunnan johtoa käynnistämään Hämeen perhepoliittisen ohjelman laatimisen nopealla aikataululla. Maakunnan yritykset ja kunnat sekä kolmas sektori on sitoutettava tavoitteeseen konkreettisin toimin. FL

 

Juttua korjattu 7.11. klo 10:01

Kanta-Hämeen Perusnaisten kannanotto sisälsi virheellistä tietoa maakunnassa syntyneiden lasten määrästä. Perusnaiset väittivät virheellisesti, että vauvojen määrä olisi vähentynyt Kanta-Hämeessä 41 prosentilla vuosina 2014–2018. Vuodelta 2018 ei ole kuitenkaan vielä täydellisiä lukuja, sillä vuosi on kesken. Vuosina 2014–2017 Kanta-Hämeessä syntyneiden vauvojen määrä on laskenut 16,9 prosenttia.

 

Fingerpori

comic

Uusimmat