Lounais-Häme

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja esittää yt-neuvottelujen aloittamista – Tätä ei estäisi edes isompi korotus kuntien maksuihin

Hallitus päättää neuvotteluiden käynnistämisestä huomenna tiistaina.
Sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta osallistui joulukuussa kokoukseen, jossa yhtymävaltuusto päätti lopullisesti uuden keskussairaalan rakentamisesta. Arkistokuva: Pekka Rautiainen / FL Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa
Sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta esittää yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä. Arkistokuva: Pekka Rautiainen / FL

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta esittää viime viikon ennakkotietojen mukaisesti, että piirin hallitus käynnistäisi yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvotteluilla yritetään yhdessä henkilöstön kanssa löytää keinoja sairaanhoitopiirin heikentyneen talouden tasapainottamiseksi ja uhkaavan alijäämän kattamiseksi.

Ranta esittää myös, että budjetin valmistelun pohjaksi piirin jäsenkuntien maksuja korotettaisiin vähintään 4 prosenttia. Toukokuussa päätettiin valmistelun pohjaksi kuntamaksujen 3 prosentin nousu, joka tarkoitti noin 6,2 miljoonan euron lisäystä kuntamaksuihin tästä vuodesta.

Hallitukselle esitetään myös varoitus siitä, että budjetin kehys voi joutua uudelleen tarkasteltavaksi, jos keskussairaalan nykyisistä rakennuksista tilinpidossa tehtäviä poistoja täytyy merkittävästi kasvattaa.

Ahveniston rakennusten poistoista on tekeillä koko 2020-luvun kattava analyysi ja suunnitelma. Siinä otetaan huomioon tilintarkastajan vaatimukset sekä kuntien, hyvinvointialueen, jäännösarvon ja mahdollisen tontin jalostusarvon näkökulmat.

Apuna käytetään sairaanhoitopiirin kilpailuttamia ulkopuolisia asiantuntijoita.

Työstettävää maksukorotusten jälkeenkin

Vaikka kuntien maksuja korotettaisiin aiemmin suunniteltua enemmän, on talousarviota asian valmistelijoiden mukaan yhä ”työstettävä yhdessä tulosalueiden kanssa lisäsäästöjen löytämiseksi”.

Asian hallitukselle valmistelleet henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua sekä talous- ja tukipalvelujohtaja Tero Pitkämäki laskevat että kaikkiaan ensi vuoden talousarvioon liittyviin riskeihin sisältyvät kustannukset voivat pahimmillaan olla 12 miljoonaa euroa.

Erittäin hankalaksi kuvatun taloustilanteen vuoksi sairaanhoitopiiri on ”yhtenä vaihtoehtona” ottamassa käyttöön yt-menettelyn.

Alaluusua ja Pitkämäki viittaavat tekstissään yhteistoimintalakiin.

Jos talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia tai merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, on toimenpiteitä lain mukaan käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin hallitus tekee valtuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

Mahdolliset yt-neuvottelut on päätettävä käynnistää huomisen tiistain kokouksessa, jotta lain mukaiset neuvottelut ehditään käydä ennen kuin hallitus käsittelee lopullisen talousarvion 23. marraskuuta.

Seitsemän miljoonan ylitys

Tällä hetkellä ensi vuoden talousarvio on ylittämässä valmisteluraamin reilulla 7 miljoonalla eurolla.

Suurimpana syynä tähän on koko kuluvan vuoden jatkunut ulkopuolisten sairaaloiden käytön voimakas kasvu, joka pakottaa nostamaan menoennustetta myös tulevalle vuodelle.

Kuluvana vuonna ulkopuolisten sairaaloiden käyttöön on alkuperäisessä talousarviossa varattu 42 miljoonaa euroa, ja ennuste on, että koko tämän vuoden lasku olisi noin 50 miljoonaa euroa, pahimman ennusten mukaan jopa 53 miljoonaa. Vähintään 50 miljoonan menoja ennakoidaan myös ensi vuodelle.

Työaikalain muutokset vaikuttavat lääkärityön järjestelyihin ensihoidossa ja päivystyksessä. Tämä tarkoittaa, että lääkärinvirkoja tarvitaan ensi vuonna arviolta 21. Ensi vuodelle tästä koituisi kuitenkin vain noin neljännesmiljoonan kustannus, koska kaikkia virkoja ei edes yritettäisi täyttää heti vuoden alusta.

Vielä ei tiedetä, minkä verran lisäkustannuksia tulee sairaanhoitopiirille kuntasektorin uusista virka- ja työehtosopimuksista. Tietoa saataneen vasta ensi vuoden alkupuolella. Alustavasti piirin budjettiraamissa arvioidaan henkilöstökulujen kasvuksi 1,7 prosenttia.

Auki ovat myös koronaepidemian mahdollisesta jatkumisesta koituvat menot ja valtio tuki sekä tulosalueiden esittämien uusien toimien ja virkojen tarvitsemat määrärahat. FL

Juttuun päivitetty kello 16.28 lääkärinvirkojen lisäystarve.

Uusimmat

Fingerpori

comic