Lounais-Häme Forssa

Kanta-Hämeeseen tuli voimaan etätyösuositus: koronapandemia on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan etätyösuositus on voimassa marraskuun alkuun asti. Suositus koskee tehtäviä, joissa voi työskennellä etänä.
Etätyöt ovat olleet toimistotyöntekijöiden korona-arkea. Toimitusjohtaja Olli Kivelä ihmettelee, miksei ole puhuttu tehdastyöläisten töissä käymisen jatkumisesta läpi koko kevätkauden. Kuva: Tanja Korpela
Kanta-Hämeeseen tuli tiistaina voimaan etätyösuositus koronaviruksen vuoksi. Kuva: Tanja Korpela

Kanta-Hämeeseen on tiistaina iltapäivällä annettu etätyösuositus. Asiasta tiedotti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiistaina.

Taustalla on se, että koronavirusepidemia on maakunnan pandemiaryhmän mukaan siirtynyt Kanta-Hämeessä kiihtymisvaiheeseen.

Etätyösuositus astui voimaan tiistaina 6. lokakuuta ja jatkuu marraskuun ensimmäiseen päivään asti. Etätyösuositus koskee niitä töitä ja toimia, joissa tavalliselta työpisteeltä etäällä työskenteleminen on mahdollista. Etätyösuositusta arvioidaan uudelleen lokakuun viimeisellä viikolla.

Sairaanhoitopiirin mukaan Työterveyslaitos on puolestaan suositellut, että hengityssuojaimia käytetään asiakaspalvelutyössä.

Etäopetusta suositellaan myös oppilaitoksille

Sairaanhoitopiiri suosittelee tällä viikolla myös sitä, että toisen asteen oppilaitokset, kuten lukiot ja ammattiopistot, siirtyvät etäopetukseen. Ensi viikolla kouluilla on syyslomaviikko, mutta etäopetussuositus koskee myös ensi viikkoa.

Pienryhmäopetusta suositellaan ammattioppilaitoksille, joissa etäopetus ei ole mahdollista.

Toistaiseksi sairaanhoitopiiri ei rajoita yksityisiä tilaisuuksia.

Jo aiemmin syyskuussa Kanta-Hämeeseen tuli voimaan laaja kasvomaskisuositus. Sairaanhoitopiirin mukaan uusia tartuntoja on maakunnassa todettu 31.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat

Näkoislehti

28.10.2020

Fingerpori

comic