Lounais-Häme

Kanta-Hämeessä nyt yhteensä 33 koronatapausta – Jo yli kymmenen parantunut, osa kotiutettu sairaalasta

Kuva: Esko Tuovinen
Kuva: Esko Tuovinen

Kanta-Hämeessä oli torstaihin mennessä todettu yhteensä 33 COVID-19-tartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi koronapotilasta, joista toista hoidetaan teholla.

Parantuneita on yli kymmenen, jo moni muu on parhaillaan parantumassa. Kolme potilasta on kotiutettu sairaalasta.

Tehopaikat pystytään viisinkertaistamaan nopeasti

– Teholla kuormitus alkaa olla vähän normaalia isompi, mutta pärjäämme edelleen tehon normaalitiloissa. Paikkaluku voidaan nostaa viisinkertaiseksi muutamassa päivässä. Toukokuussa paikkamäärä voidaan jo seitsen- tai jopa kahdeksankertaistaa, kertoi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä sairaanhoitopiirin etäinfossa.

Lähes koko leikkaussalin henkilökunta on perehdytetty koronapotilaiden hoitoon. Laajennettu teho-osasto sijaitsee leikkaussalialueella ja sen heräämötiloissa.

Mitään potilasryhmää ei suljeta kategorisesti tehohoidon ulkopuolelle, Järvelä korostaa. Potilaat ja hoidon rajaukset arvioidaan entiseen tapaan yksilöllisesti.

– Hoitoa ei kannata antaa, jos tilanne on toivoton. Tehohoidollakaan ei pystytä tekemään ihmeitä.

Ulkomaanmatka ei ole testaamisen peruste

Kanta-Hämeessäkin koronatestausta on kohdennettu THL:n ja STM:n ohjeiden mukaisesti erityisesti terveydenhuollon henkilöstöön, sairaalahoitoa vaativiin sekä riskiryhmiin. Myös poliiseja ja pelastuslaitoksen työntekijöitä on testattu tarpeen mukaan.

Jatkossa testaamista laajennetaan.

– Ulkomaanmatka ei ole enää määräävä tekijä näytteenotossa, Järvelä sanoo.

Koronavirustesti tehdään pääsääntöisesti kolmen vuorokauden kuluttua oireiden alkamisesta.

Kaikkia tartuntaketjuja ei enää pystytä jäljittämään

Keskiviikkona valmistuneissa näytteissä oli viisi uutta COVID-19-positiivista tulosta. Kaikkien tartuntojen alkuperää tai tartuntaketjuja ei pystytä enää jäljittämään.

Koronatilanteen vuoksi keskussairaalan normaaleja sisäänkäyntejä on rajoitettu. Päivystykseen pääsee soiton tai ovikellon kautta. Pääsisäänkäynnin osalta siirrytään ensi viikolla käytäntöön, jossa hoitaja haastattelee jokaisen sisään tulevan asiakkaan.

Päivystyksen henkilökuntaa on lisätty. Ruuhkatilanteessa päivystykseen hakeutuvia ohjataan SPR:n toimittamaan Triage-telttaan. FL

Lue myös: Koronakriisi lykkää Assi-sairaalan päätöksiä

Uusimmat

Näkoislehti

3.6.2020

Fingerpori

comic